sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kukkiakukkia

Olen viettänyt kaksi vapaa päivääni puutarhalla töissä.
 Joka vuosi lupaudun markkinoille avuksi ja voi vitsit miten nautin käyskennellä kukkien keskellä. 
Loistavaa vastapainoa omalle työlle. 
Aivot narikkaan ja aistit esille.

Tänä vuonna meille kotiutui punavalkoinen värimaailma. 
Hassua,
 että punainen väri ei välttämättä ole lempiväreistäni, 
mutta minusta tuo punaisen ja valkoisen yhdistelmä on ihan jumalattoman kaunis kukissa. 
Siis, valkoistahan ottaisin kokonaan, 
mutta voisi olla vähän liian platku meidän vaalean keltaista taloa vasten ;). 








Ihanaa saada vähän jotain kaunista tähän muuten vielä niin keskeneräiseen pihaan. 
Meillähän tämän talomme piha on ollut viimeiset 20 vuotta..
siis kaksien edellisten asukkaiden aikana, 
miltei täysin hoitamatta.
 On kyllä ollut sellainen savotta, 
että välillä on tehnyt mieli istua vain sisällä ja kiroilla. 
Tyhjästä pihastakin olisi ollut helpompi lähteä rakentamaan, 
mutta pihasta, 
joka on täynnä nokkosta ja muuta olematonta, 
on täysi tuska saada kaunista... 
siis halvalla! 
Mutta hiljalleen.. sepäs se minun mottoni monessa muussakin.

Jokos teillä on uskallettu hakea kesäkukkia pihalle?

8 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia olet valinnut. Äitienpäivänä saadut kukat istutin jo ulos ja siemenistä on kasvamassa tynnyreissä kukkia. Jos meinaa kylmää tulla, pitää kaivaa harsot noiden suojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hain juuri postista tilaamani sipulit ja juurakot. Nyt en millään maöttaisi odotella että ehtisin tekemään kukkapenkkejä pihalle. Ai ai, tämä on kyllä mahtavata!!

      Poista
  2. Meillä on ollut vähän samanlaista raivauspuuhaa jo vuosien ajan. Vanhan talon ostaessame saimme villiintyneen puutarhan, jossa nokkoset ja villivadelmat rehottivat...
    Raivausintoa sinulle ja suloista sunnuntai-iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä sellainen savotta, ettei siitä tule millään loppua. Nyt puutarhuri/maajussi tuttuni hankki meille jotakin myrkkyä, jonka pitäisi tappaa takuuvarmalla kaikki vihreä. Hienoa, mutta kun meillä tuo nokkonen kasvaa nurmikolla ;)

      Poista
  3. On kyllä tosi kaunis tuo valkoisen ja punaisen yhdistelmä, ihanalta näyttää! <3 Ja tekisi hyvää itsellekin tuollainen parin työpäivä putki kasvien parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kummasti oli aivot niin narikassa pari päivää ja taas on on jaksanut paremmin omaa työtä!!

      Poista
  4. Raikas yhdistelmä, punainen antaa ihanasti särmää istutuksillesi. Täälläkin vanha työläs piha, voikukkia, nokkosta ja voikukkia, nokkosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaikista pahinta on, kun tutut sanovat, että ajattele positiivisesti ja kerää nokkoset talteen. Argh!!! heheheh

      Poista