Meillä oli kovasti mukava ilta eilen. Yllätin meidän neidin "ratsastustunnilla". Kerroin moisesta aamulla ja olihan reppana ihan jännityksestä kankeana koko päivän odotellessa. Hienostihan tuo meni ja toinen kerta on sovittuna jo ensi viikolle. Katsotaan jos tyttö saisi uuden harrastuksen moisesta :). Pikkuherra huusi koko tunnin ajan vieressä että hänkin haluaa ihahhaan kyytiin. Pääsihän tuo. Ja kivaa oli.
Nooan päällä on muuten Jonathanin kurahaalari. Ehdottomat suositteluni!!
Ratsastuksen jälkeen kävimme vielä ystävän luona sisustuskutsuilla. Jotakin kivaa ja mukavaa sieltä tuli tilailtuakin... rakas mieheni, jos käyt tätä salalukemassa, niin oli todella halpaakin ;). Tänään matkani käy kahden nuorimman kanssa Turkuun rakkaan ystäväni luo koko viikonlopuksi. Luvassa leffailtaa lasten malliin, hoplopia, Ikeaa ja ennen kaikkea äideille ihanaa yhteistä aikaa. Tätä on odotettu ihan liian kauan.
Kuuleman mukaan "terassilämmintä" viikonloppua teille muutamalle jotka olette jo mukaani löytäneet :)
perjantai 30. syyskuuta 2011
torstai 29. syyskuuta 2011
pipopäivä
Pipot, lakit, hatut, lippikset... ja siis varsinkin nuo pipot, ovat kyllä niin meidän perheen juttu. Niitä ei hamstraa vain minä, vaan myös mies. Joka ei muuten vaatekauppaan mene. Jopa vanhimmalla pojalla on silmää pipoille. Jos näin voi asian kauniilla tavalla ilmaista ;). Meiltä löytyy pipoja... joka väriä. Menetän hermoni niihin vähintään kerran viikossa, kun ovat hukassa, liassa tai muuten vain tiellä lattioilla ja hyllyillä. Ja siitä huolimatta ostan aina kauniin yksilön, nähdessäni sellaisen. Vaatekaupoissa ja marketeissa, en koskaan ohita pipohyllyjä vilkaisematta. Meillä ei merkillä ole väliä. Ulkonäkö ratkaisee. Tasaisin väliajoin siivoilen lasten kaappeja ja poistan sellaisia yksilöitä joista uskon olevan enemmän iloa muille. Meillä pipoja käytetään, kesät talvet. Ihan koko perhe.
Tänään oli vihdoin kesän jäljiltä pipo inventaarion aika. Kesä versiot piiloon ja paksummat tilalle. Poistoon ne jotka eivät sovi enää meille...
Tänään oli vihdoin kesän jäljiltä pipo inventaarion aika. Kesä versiot piiloon ja paksummat tilalle. Poistoon ne jotka eivät sovi enää meille...
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
kirpputori rikkaus rakkaus... vai inho
Porista löytyy muutama kiva kirpputori. Useammin siellä voisi aikaansa kuluttaa, mutta... Porissa on jostain syystä sellainen periaate, että laitetaan tuotteille korkea hinta ja tyhmä on jos maksaa. Ja kun moni maksaa. Muihin kaupunkeihin kun menee, saa huomattavasti edullisemmin tavaroita osteltua. Toki jokainen kokee kirpputori ajatuksen tavallaan, mutta minulle myyjänä se on paikka missä pääsen ylimääräisistä tavaroistani eroon ja joku saa niistä itselleen edullisesti iloa. Minun kokemuksellani rikastumaan kun ei kirpparituotoilla pääse. Pääasiassa kirpputori myynneistäni olen vienyt loput myymättä jääneet tavarat lähetysapulaatikoihin. Ennen vein tavarat Konttiin, mutta pari kertaa kun olen Kontin kirpputorilla käynyt ja todenneena saman hintapolitiikan, olen tehnyt päätöksen etten halua sinne tavaroitani lahjoittaa. Kontista tulevat tuotot menevät hyväntekeväisyyteen ja se on upea asia. Heidän tuotot suunnataan pääasiassa kehitysmaihin, sekin on upea asia. Mutta minusta on väärin että ne suomen vähävaraiset jotka halpoja tuotteita tarvitsevat, eivät niitä esim Kontista löydä.
Voi sitä suunnatonta iloa kun välillä tekee ihan hullun halpoja löytöjä. Välillä tympäisee kun lueskelee muiden blogeja.. Teeman lautanen 5€, täällä niistä pyydetään jopa 30€. Tai ilveslasipurkki... meillä eilisen bongailun mukaan niistä maksetaan ilman kantta jo 20€.. pienestä purkista!!! Töihin etsiskelin cd-levyjä. Ihan hämmennyin kun naarmuuntuneesta levystä pyydettiin 4€. Ja jälleen muistutan, että omaa mieleipidettäni tässä kerron ;)
Mutta kukin tavallaan. Minua nämä asiat vain harmittaa. Toki jätän ostamatta jos hinta ei minun lompakolla tai mielelle sovi, mutta mutta...
Eilen kävin kurkkaamassa työasioissa Poriin viimeisimpänä ilmestyneen kirpputorin. Olin kyllä suunnattoman iloinen heti ensimmäisestä pöydästä minkä löysin. Käsityötä ja mukavaan kirpputori hintaan! Löysin ihan 2 euron hintaan suloisia sisusussydämiä ja lintuja. Voi miten tällainen käsityötaidoton iloitsi löydöistään. Samalla tein saapas löydön juniorille. Loistokuntoiset reiman saappaat 2€. Työajalla kun siellä kiertelin en kovin ehtinyt aikaani kuluttaa, joten huomenna vapaa päivänä suuntaan uudelle kierrokselle.

Kuulostaa ihan maanantai aamun mutinalta vaikka jo keskiviikossa mennään.
Töissä odottava siivousilta ilmeisesti kiristää pinnaa, heh ;).
Mukavan aurinkoista syyspäivää mutinoistani huolimatta!
tiistai 27. syyskuuta 2011
Yläkerran käytävä.. tuskaisen pohtimisen väliaikaistulos
Olen tässä jo pidempään tuskaillut hikikarpalot otsalla meidän yläkerran kanssa. Sieltä löytyy kaksi suurta ja vielä suurempaa huonetta, jotka nuo vanhimmat lapset ovat valloittaneet. Portaiden päällä on heti huone jonka kautta kuljettiin ennen toiseen huoneeseen. Vessakin löytyi tästä huoneesta. Alkuun esikoinen oli siinä huoneessa, mutta... häiriintyihän tuo, kun pikkusisko jatkuvasti, jo vähän tahallaankin kulki pojan huoneen läpi. Päädyimme siis siihen ratkaisuun että huoneet rempattiin ja vaihdettiin. Miehen ideasta teimme myös väliseinän tuohon etummaiseen huoneeseen.
Nyt siellä siis kulkee käytävä jossa on neidin vaatehuone ja wc, mutta..... Tuo tapetti mikä oli alkuperäisesti pojan huoneessa, on sen verran upea että minähän en siitä halunnut luopua. Pohdin, etsin... pohdin ja etsin siihen sointuvaa tapettia tähän uuteen seinään. Valkoinen seinä odotti kuukausia tapettia. Kun en enää jaksanut katsella tyhjää seinää, niin lykkäsin siihen väliaikaisesti ikkunoita ja tekstin. Kelpaa nyt hetken odottaa. Ensimmäinen kerta kun oikeasti oikeasti mulla ei ole mitään hajua mitä siihen haluan. Toisaalta joku täysin erilainen tapetti voisi tehdä hauskan kontrastin, mutta toisaalta.. Pidän vanhan tapetin vanhasta ja harmonisesta tunnelmasta. Haluaisin oikeasti löytää sille sopivan parin.
Ikkunat ovat ihan super hieno löyty huuto.netistä. Miltei ilmaiseksi matkustivat meille ja odottivat melkein vuoden että niille löytyi joku paikka. Rappukäytävään olen koonnut kuvakollaasia... vähän vajaan näköinen, mutta keskenhän se on. Eilen juuri tilailin lisää kuvia. Katsotaan jos viikonlopun Turun reissulla ehtisi Ikeaan hakemaan kehyksiä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011
vieraissa kuin kotona
Eilen vietimme rattoisaa iltaa miehen siskon, rakkaan ystäväiseni, perheen luona syömässä. Meillä on, voisin jopa sanoa, täydellisen samanlainen maku sisustuksessa. Helppo siis viedä lahjoja ;). Heidän koti on kaunis kuin mikä. Vanha talo joka koki melkoisen sisärempan heidän sinne muuttaessa. Ja voih, miten esimerkiksi uusi keittiö on aivan uskomattoman hieno!!
Heiltä löytyy myös ihan tuhannesti kaikkia pieniä ihania yksityiskohtia. Uutta ja vanhaa.. niin harmonisesti ja kauniisti yhdistettynä. Kokonaisuus on hieno, muuta ei voi sanoa.
Heiltä löytyy myös ihan tuhannesti kaikkia pieniä ihania yksityiskohtia. Uutta ja vanhaa.. niin harmonisesti ja kauniisti yhdistettynä. Kokonaisuus on hieno, muuta ei voi sanoa.
lauantai 24. syyskuuta 2011
viikonlopun kuulumiset
Hui, onpas luvattoman pitkä tauko näin aloittelijan ja uuden blogin pitäjän kirjoittelussa. Yövuorojen jälkeen jatkoin aamuilla ilman vapaa päiviä. Voin kertoa että illat on ollut melko sumuisia. Mutta kyllähän tämä tästä. Tänään jo ansaittu ensimmäinen vapaa päivä.
Pedit on ollut meillä melkein koko viikon petaamatta. Mä olen siellä nukkunut päivät, mies yöt... mitäs sitä turhaan petailemaan siis. Eilen nautiskelin puhtailla petivaatteilla.. voi miten hyvin nukuin tämän viikon rasitukset pois mielestä :)
Eilen lämmiteltiin jo makuuhuoneen takkaakin. Kovasti vaan alkaa ilmat viilenemään ja vanha puutalo kaipaamaan lämpöä sisäänsä.
Kävimme aamulla visiitillä katsastamassa 4 päivää vanhan kummipojan. Voih, hän oli äärettömän ihuna. Niin ihuna. Vastasyntynyt lapsi on niin hauras.. sellainen näky, että voisin tuijotella tunti tolkulla ja unohtaa muun maailman.
Meillä vietetään tänään iltaa miehen perheen parissa lasten kanssa ja ilman. Mukavaa vaihtelua arkeen :). Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)