perjantai 16. helmikuuta 2018

Kohti poroja

Testataanpas mites nämä ajastetut postaukset oikein toimivatkaan näin kahden vuoden jälkeen. Meidän pitäisi tällä hetkellä istua autossa kohti Oulua ja huomenna siitä eteenpäin kohti Yllästä. Lapset istuvat kiltisti ja ovat vain kertakaikkiaan suloisia. Ihanaa miten hienosti he jaksavat matkustaa ja pissahädätkin ajoittuvat juuri sopivasti suunniteltuihin taukoihin...

Jepjep. Miten se onkin niin, että kaikesta kivasta pitää maksaa vähän veroja. Autossa istuminen tulee takuu varmasti olemaan melkoista touhua. Niin särkyiselle kropalleni kuin pienimmän lapseni ylivilkkaudelle. En usko, että tuo muukaan katras hermojaan menettämättä pystyy olemaan. Olen täysin vakuuttunut, että ensimmäisen 50 kilometrin päästä huomaan jonkun tuikitärkeän unohtuneen. Siinä on miehellä ensimmäisen tekohymyn paikka :D :D

Onneksi perillä odottaa talvi, mäet, luonto ja porot. Eiköhän me jokainen jakseta se vero sitten maksaa. Menomatka me tosiaan päätettiin jaksottaa ja pysähdymme Ouluun yöksi. Paluumatka taitetaankin sitten suoraan kotiin. Kamera on toivottavasti mukana, joten eiköhän tiedossa ole postausta Lapin lumosta.  Teinelle mukaan lähtee kaverit ja he tulevat junalla perässä, joten jännitettävää riittää. Viime talvena käväisimme Rovaniemellä ja yllättävän hyvin lapset jaksoivat autossa istua. Tuo lappi on meille melkoisen tuntematonta seutua. Viime vuonna menetin järkeni tämän Porin talven kanssa ja ilmoitin, että tästä lähin joka ikinen penni menee säästöön ja me lähdemme ensi talvena lappiin. Sinällään hauskaa, koska tänä talvena jopa me porilaiset ollaan saatu nauttia lumesta ja pakkasesta. Mutta niin me vain starttaamme ja saimme jopa puhuttua ystävät mukaan. Ihan super kiva viikko siis varmasti tiedossa.





Kuvissa ei nyt Lapin lumoa löydy. Tunnelmaa kuitenkin. Minä jatkan pakkaamista. Pitäkäähän peukut pystyssä, että muistan ainakin lapset ottaa mukaani.

Hanna-Riikka

torstai 15. helmikuuta 2018

It's a little bit funny..

En eilen ehtinyt työkiireiltäni huikkaamaan teille ystävänpäivän toivotusta. Sellaisen kuitenkin halusin tulla toivottamaan. Blogimaailman kautta olen saanut itselleni hurjan paljon ystäviä. Osasta on muodostunut vuosien varrella super rakkaita. En bloggaamista aloittaessani ajatellut ollenkaan, että täällä muodostuisi ystävyyssuhteita. Niinhän siinä on kuitenkin käynyt. Ei ollenkaan hassumpaa (Ei paskempaa, sanois porilainen). 

Itselläni on paljon ystäviä. Osa on kulkenut kanssani ihan syntymäni asti. Olen paljon viime vuosina pohtinut ystävyyttä elämän vaiheiden kuljettaessa eteenpäin. Itselle on aina ollut tärkeää tuntea, että ystävä on vierellä vaikka ei fyysisesti siinä olisikaan. Kaksi rakkaimpia ystäviäni asuu kaukana toisissa kaupungeissa ja joskus yhteydenpitoa ei ole moneen viikkoon, jopa kuukausiin. Silti tiedän, että ystävä on olemassa. Ihan tässä vierellä. 

Toisten ystävien kanssa soittelen päivittäin ja ikävä hiipii jo muutamassa päivässä, jos toisesta ei ole kuullut mitään. Ja sitten on tietenkin tuo oma puolisko. Eilen hänelle sanoin, että on ihanaa kun omasta miehestä on muodostunut yksi parhaimmista ystävistäni. Ystävyysrintamalla olen kyllä todella onnekas. 

Eilisen ystävänpäivän tosiaan vietin töiden parissa. Olin työmatkalla, joten aamulla en voinut näitä rakkaimpiani täällä suukotella. Se vähän harmitti, mutta ajattelin että tuleehan näitä. Monia ystävänpäiviä ja toisaalta. Näitä omiani saan suukotella ihan joka päivä muutenkin. Mies oli kuitenkin pakannut mukaani pienen yllätyksen. 




Olen joskus ohi mennen maininnut, että tykkään tosi paljon Littlebit Desingin koruista. Niinhän taas oli korvan taakse muistiin asia mennyt ja sain lahjaksi omalla tekstillä tehdyn korun. On tuo mies vaan niin rakas <3

Ja niin on myös kaikki muutkin ystäväni. Korun tekstin sanoman haluan lähettää jokaiselle ystävälleni. Ystävän päivä on ihan joka ikinen päivä.


Hanna-Riikka

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kotikaupunki sydämessä

 Minä olen syntyjäni Porilainen. Neljän vanhana muutin vanhempieni mukana Ulvilaan, Porin naapuri kylään ( nyt jo toki kaupunki).  Käväisin 18-vuotiaana takaisin Porissa, koska niin vissiin kuului sen ikäisenä tehdä. Mutta silloin ajattelin vahvasti, että haluan kasvattaa lapseni Ulvilassa, joten muutin sinne takaisin esikoisen odotusaikana. Käytännössä siis siinä aikuisuuden alkutaipaleella koin itseni täysin Ulvilalaiseksi. Slaageja sain jos joku ei tiennyt mikä on Ulvila ja missä se sijaitsee :D.
Ex-mieheni mukana eksyin kuitenkin taas Poriin ja mutkien kautta Meri-poriin, jossa miehen juuret olivat. Nyt reilun 8-vuoden jälkeen tuntuu, että tänne olen asettunut. Eron jälkeen oli päivänselvää, että tänne jään. Tottakai lasten vuoksi, mutta en kyllä keksinyt yhtään henkilökohtaistakaan syytä miksi olisin poiskaan lähtenyt. Liekö siis käynyt niin, että minusta on tullut sydämestänikin porilainen. En ainakaan koskaan häpeä kertoa kaupungistani. Melkoisen värikkäistä tarinoista vain nautin. Jokainen porilaisista vähänkään tietävä, ymmärtää ne tarinat egoa tahallaan nostattaviksi jorinoiksi. Sellaisia me kyllä ollaan. Aikamoisia tarinoitsijoita ja pohjimmiltamme oikein leppoisia. Toki tarkkoja maineestamme ja äärettömän ylpeitä juuristamme.

Kun siis näin ystäväni blogissa kuvan kaupunkitaulusta. Halusin heti moisen meille. Mehän ei mihinkään pieneen tyydytty. Vaan kunnon porilaiseen tapaan, kun jotakin tehdään, tehdään se isosti :D





Vähän ensin emmin, että mites tuo nyt tähän vintageen sopii. Mutta siinähän se nyt nököttää oikein hyvännäköisenä. Hauskaa, että näitä on nyt alkanut näkymään paljonkin tuolla instagramin puolella. Taitaa olla siis joku muukin kuin minä näistä innostunut. 

Tänään suuntaan työreissulle Seinäjoelle ja kun se reissu on ohi, alkaa loma ja koko perhe startataan kohti pohjoista. En malta odottaa!

Hanna-Riikka