keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pinnan alla

Rakastan tatuointejani.
Usein kysytään, että mitä tatuointini tarkoittaa.
Vastaukseni on aina ollut, ei mitään!
Silti kun nyt tarkemmin mietin, niin kertovathan ne tarinaa.
Onhan minulla yksi kuva lapsistani, toinen koirastani.
Monta kuvaa perhosista, joiden kauneudesta en vain saa tarpeekseni.
Pöllöistä, niihin minulla on jokin kumma fiksaatio.
Myös kuvan valintaan liittyy melkein aina jokin tarina.
Usein olen hakenut uuden kuvan elämän koetellessa.
Eiköhän ne silloin tarkoita elämääni.



Käsistähän tämä on homma on lähtenyt.
Ei tarvinnut löytää kuin oikea ihminen, joka osaa homman aivan mielettömän hyvin.
Ulvilassa sijaitsevan J's Tattoon loistava Julia.
Vielä loistavammaksi ( vaikkei se taitoihin liitykään) Juliasta tekee se, 
että hän lupasi tarjota yhdelle teistä lukijoistani mahdollisuuden päästä hänelle tatuoitavaksi.
Tämähän tarkoittaa siis arvontaa.

Palkintona on huikea 150 euron lahjakortti J's Tattoohon.


Ei huono palkinto siis!!!
Tällä kertaa arvonta on avoinna kaikille.
Ainoa ehto on, että käyt tykkäämässä J's Tattoon sivuista Facebookissa ja 
kommentoit osallistumisesi tähän postaukseen.
Toisen arvan saat jakamalla tämän postauksen blogissasi tai facebookissa.
Lukijoilleni tarjoan vielä yhden lisäarvan, 
joten kannattaa liittyä lukijakseni, jos et sitä vielä ole.
Muistathan kertoa kuinka monella arvalla osallistut.
Anonyymit muistakaahan jättää sähköpostisoitteenne.

Arvonta käynnistyy nyt ja päättyy tämän kuun lopussa, eli 30 päivä.
Ihan hurjasti onnea kaikille.

Postaus tehty yhteistyössä J's tattoon kanssa.

89 kommenttia:

  1. Upea tuo kuumailmapallo tatska, joten arvonnassa mukana lukijanasi, onko se sitten 2 arpaa vai 3 arpaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinpas hölmösti kirjaillut. Nyt korjattu tekstiä. Onnea siis kahden arvan verran :)

      Poista
  2. Niin monella mukana kuin mahdollista ;) eli siis kolmella mukana! Ja nyt olis kyllä pirhana aika onnen kääntyä :D

    VastaaPoista
  3. Kolme koukkua veteen! Toivottavasti nyt tärppää!

    VastaaPoista
  4. Tykätty ja jaettu, mukana siis kahden arvan verran! :) Wautsi <3

    VastaaPoista
  5. Kaikilla arvoilla tullaan mukaan, kun lapsistani kertova kuva on edelleen kesken... ;)

    VastaaPoista
  6. Yhdellä mukana ��
    Teemu Nurmoranta

    VastaaPoista
  7. En osallistu arvontaan, mutta totean kuitenkin, että tatuointisi ovat kauniita. Itselläni kuvia on muutamia myös :)

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita sinun tatuointisi!
    Mullakin olisi muutama kuva suunnitteilla edellisen kaveriksi mutta en ehtinyt etsiä hyvää tekijää.. kiitos siis vinkistä!
    Seurailen, tykkäilen ja jaoin Kotomon fb:sivulla joten kaikilla kolmella koitan onneani! :)

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Tykätty ja jaettu, eli kaksi arpaa :)
    virpi.haarala@outlook.com

    VastaaPoista
  11. Ja siis annuhan täällä

    VastaaPoista
  12. Kolmella arvalla mukaan! Nyt on meinaa kivaaa.. =) Muutenkin kiva blogi!

    VastaaPoista
  13. No nyt! Kaikki kolme askelta tehty eli kolme arpaa :)

    VastaaPoista
  14. Jaettu ja tykätty, nyt peukut pystyy

    VastaaPoista
  15. Jaettu ja tykätty, nyt peukut pystyy

    VastaaPoista
  16. KIITOS KIITOS ! Otan toooodella ilolla voiton vastaan 🙏😊 Jaettu, tykätty ja kommattu! Ps. Sun kuvat ON hienot!

    VastaaPoista
  17. Mukana ja niin tämän tarpeessa! Ja kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  18. Pakko tykätä jos vaikka kerrankin arpaonni suosis! 😊 ja arpoja kaikki kolme, pelataan varman päälle!

    VastaaPoista
  19. kyllä vaan mukana olen <3 :) :) :) arpoja taitaa olla sitten 3 kappaletta .. :)

    VastaaPoista
  20. Apua mää haluun tän!! Saanko mä kolme ku tykkään luen ja seuraan molempia, jaankin mielelläni. 😂
    Vai mitä tarkoittaa liittyä lukijaks, aina sun jutut mun etusivulle tulee. ☺

    VastaaPoista
  21. Apua mää haluun tän!! Saanko mä kolme ku tykkään luen ja seuraan molempia, jaankin mielelläni. 😂
    Vai mitä tarkoittaa liittyä lukijaks, aina sun jutut mun etusivulle tulee. ☺

    VastaaPoista
  22. Tykkäämässä käyty eli yhdellä arvalla mukaan :)

    alinalle11@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaks arpaa siis mulle :-) tatskatarve ois kova, niinku aina !!
    -Suski L
    susannalavonius@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ehdottomasti mukana - kolme kpl ;)

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti mukana - kolme kpl ;)

    VastaaPoista
  26. Mukana kahdella :-) kassu77@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana! :)
    -Laura.R
    laura.raitakivi@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. jelena.nieminen@hotmail.com5. marraskuuta 2015 klo 17.58

    Yhdellä arvalla mukana!<3:)

    VastaaPoista
  29. Rakastan tatuointeja! Tahtoisin jatkaa yläselkäni lintutatuointiani, koska se on mielestäni turhan pieni. Mukava mahtavassa arvonnassa yhdellä arpasella. :) irmeli.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Kauniita tatuointeja sinulla... minulla on yksi iso kuva toisessa olkapäässä... otin sen., kun tuntui, että maailma murjoo liikaa... mieheni antoi minulle tatuoinnin 40v. synttärilahjaksi... mietin kauan ennen kuin suostuin asiaan... ensin meinasin ottaa ihan pienen perhosen perskankkuun tai jotain, mutta sitten tajusin yhtäkkiä kortteja katsoessani, että haluan Tarot-korttien oikeudenmukaisuuden... pyysin tatuoijaa suunnittelemaan minulle ihan oman kuvan ja siitä tuli mielestäni upea... Lisäksi Porin raatihuoneen katolla seisoo aivan vastaavanlainen oikeudenjumalatar... yhdellä arvalla mukana : )

    VastaaPoista
  31. tai siis kahdella... olenhan lukijasi... mulle toi näiden postausten jakaminen ei ole oikein auennut, mut ehkä joku neuvoo joskus ; D

    VastaaPoista
  32. yhdellä arvalla mukana!!

    vesala.jenni@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Kahdella mukana :) Itsellä myös kokemusta Julian työstä ja tykkään! :)

    karoliina.viitala@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kahdella mukana ��Aina haaveillu että saisin maailman parhaimman ponini kuva ikuistettuu iholleni

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla! Ensimmäistä tatuointia aatellut, mutta en vielä rohjennut ottaa!
    Katsonut Julian jälkee ja näyttää todella hyvältä! 😊

    VastaaPoista
  37. Kahdella mukana

    Sina.isokallio@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella koitetaan onnea :)
    j.h@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Mukana kahdella :)

    nina1985@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Poika käynyt ottaa Julialla tatuoinnin ja toiseen aika varattu (ollut siis tyytyväinen) jospa tämän voiton myötä minäkin rohkaistuisin ensimmäiseni ottamaan?

    VastaaPoista
  41. Kolmella arvalla mukana, unohtui mainita..

    VastaaPoista
  42. Oooooh! Osallistuttu kolmella arvalla! ♡

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana. :)

    Ansku

    kotiaiti79@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kolmella mukana isolla toiveella!

    Tuire
    tuikku1980@outlook.com

    VastaaPoista
  45. Oih.mä haluan olla mukana ♡ kaikella tavalla ♡

    kristel.huhtala@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Kahdella arvalla mukana :) henna_vuori@wippies.com

    VastaaPoista
  47. Voi kun tää tulis tarpeeseen! 2,5 vuotta pitänyt mennä hoitamaan taruointi valmiiksi, josko tämä saisi kuvan vihdoin kuntoon ;) mukana kolmella arvalla, ja kaikki peukut ja varpaat pystyssä! :)

    slevola@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana :) Ekaa tatuointia jo pitkään miettiny :)

    sanna.kulla@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla mukana. Kyl ois hieno kun sais ekan tanskan
    hemmahosingeborg@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Wau mikä arvonta! Löysin tämän j's tattoon sivuilta kun asun tässä vieressä ja suunnittelin varaavani ajan peitekuvaan. Teininä menin ottamaan alaselkään perhosen joka kaipaisi nyt hieman fiksausta :D
    Mukana siis kahdella arvalla!
    jenny.mannisto@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Wau mikä arvonta! Löysin tämän j's tattoon sivuilta kun asun tässä vieressä ja suunnittelin varaavani ajan peitekuvaan. Teininä menin ottamaan alaselkään perhosen joka kaipaisi nyt hieman fiksausta :D
    Mukana siis kahdella arvalla!
    jenny.mannisto@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Hei, mukana olen. Saisi vävypoika kivan joululahjan :) . Itsellenikin haluaisin, mutta on tainnut aika ajaa ohi...

    VastaaPoista
  53. Lukijasi olen, mutta en facebookissa, joten näillä arvoilla koitan todellakin onneani. Olisi mahtava lahja 42 vuotiaalle!

    VastaaPoista
  54. Jaettu, tykätty ja lukijanakin olen.. eli kolmella mukana peukut pystyssä! :)

    VastaaPoista
  55. Julian sivuista (Js Tattoo) tykätty,
    blogiasi seuraan,
    blogisi jaettu Facebookissa, sekä
    nyt kommentoitu. Eli kaikki osat tehty :)
    Ei varmaan jäänyt epäselväksi kuinka kovasti haluan olla mukana arvonnassa.
    Kelpaisi kiva joululahja itsellekin tänä vuonna :)

    jaanavarho@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana :)

    saarinensanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Kahdella mukana minäkin. sarimannisto79@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kahdella mukana! Ihana sun blogi, ja mun tatuointini kaipaisi kyllä jatkoa��
    Tiina.Pynnonen@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla mukana piia.hallikainen@dnainternet.net

    VastaaPoista
  60. 3 arpaa ☺️

    annika128@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Pakko nyt osallistua!!! 😊 Kaksi arpaa ja peukut pystyyn!

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla :) limnelllaura@gmail.com

    VastaaPoista
  63. kahdella arvalla mukana :) jenni_farm@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Kahdella mukana :) sofia.limnell@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukaan. Sulla on aivan upeet tatuoinnit, vau!
    -Blimba-
    blimbalinda(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana ollaan ja tykätty ja jaettu ja luettu ja mitä vielä. -Maria-

    nummikari@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Tykätty ja jaettu ja mitä näitä nyt on!

    VastaaPoista
  69. Mukana ollaan, tykätää ja jaetaan :) Olis oikein mahtava synttärilahja itelle :)

    hanski_91@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana arvonnassa! Upeita tatskoja sulla, pitkään olen miettinyt myös ensimmäisen ottavani! ❤️☺️ Terv. Anni

    VastaaPoista
  71. Kolmas kerta toden sanoo =). Josko nyt tulisi kommentti tänne.
    Kolmella arvalla mukana. Tykätty, jaettu ja sun blogia luen.
    terkuin Nina nma@pompdelux.com

    VastaaPoista