sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pikkueteinen

Ihan huikean aurinkoinen aamu.
Pihaakin ehdittiin hetki siistiä, 
kunnes tuo pikkuinen lentsupotilas ilmoitti,
ettei enää jaksa olla pihahommissa.
No,
sopivasti meni pilveenkin 
ja kohta varmaan sateleekin taas kissoja ja koiria.

Kuvailin sitten tuota meidän eteistä.
Kuvien kaltaiseltahan se ei näytä enää oletettavasti muutaman viikon päästä.
irtopatteri nurkkaan on pakollinen rumilus ja
ilmeisen pakollisia ne viisituhatta toppatakkiakin.
Mutta nautin tästä näystä,
niin kauan kuin se on mahdollista.







Arkku toimittaa kenkälaatikon virkaa.
Meillä on kenkiä niin paljon,
etten jaksa niitä edes laskea.
Ja kaikkia sitten vissiin tarvitaan ;).

Eilen synttäreillä yksi paljon meillä käyneistä vieraista kysyi, 
että onko meillä uusi lamppu tuolla.
Hmm.. Ei ole,
mutta näin sekin sitten pääsi jotenkin edukseen tuon remontin myötä.

Ovenkin voisi hioa ja maalata.
Nyt se saa kuitenkin odottaa.
Lautojen välit halusin ehdottomasti jättää maalaamatta.
Tuo mielestäni mukavasti vähän väriä ja eloa lautoihin.

Enää kaksi huonetta jäljellä.
Sitten voi aloittaakin jo uuden kierroksen ;)

Mukavaa sunnuntaita :)

9 kommenttia:

  1. Oih miten ihana eteinen, ihanan rouhea! Minä ihastelinkin kovasti tuota ovea, älä maalaa sitä. Voi miten paljon ihania yksityiskohtia, naulakot ja mailalaatikkokin, oijoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitos :). Rouhea taitaakin olla oikea sana tuolle. Ovi sinällään onkin kiva, mutta nuo jäljet ovat koiran raapimia, joten...

      Poista
  2. Kaunista ja niin siistiä! Talven jälkeen on jo vähän kiirekkin kerätä topat ja hatut ja tuhannet hanskat pois. Kaamea sekameteli meiänkin eteisessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se onkin sisustajan "kirous". Lapset ja niiden vaatteet.. hahahah!!

      Poista
  3. Voi miten ihana siitä tuli! Ja mahtava tuo vanha ovi ikkunalla. Miten vanha talo teillä on? Kaunista kaunista :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana <3. Meidän talo on 20-luvulta.. tällainen laajennettu rintamamiestalo.

    VastaaPoista