keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pientä muistamista

Meillä vietetään tänään nuorimman lapsen joulujuhlaa tarhassa.
Ideasta tarhatätien lahjoihin saan kiittää Sateenkaarentaa blogin Riikkaa. 
Meillä vietettiin häitä edelliskesänä ja häiden karkkipuffetista jäi yli paperitötteröitä, 
joita hyödynsin nyt näihin lahjoihin. 
Voisin siis oikeastaan kiittää Riikan lisäksi rakkaita kaasojani.. 
hahahah. 
Tötteröihin hunajapaahdettuja manteleita.. 
NAM NAM NAM!!! 
Toivottavasti uskaltavat tädit nuita maistella :)







Hunajamantelit
Tarvikkeet: 

3dl kuorellisia manteleita
2rkl hunajaa
2rkl vettä
2tl manteli- tai rypsiöljyä
1/2dl ruokosokeria
1/2tl suolaa



Levitä mantelit tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille 
ja paahda 225 asteessa noin kymmenen minuutin ajan. 
Kääntele manteleja aika ajoin ja seuraa tarkkaan, 
että eivät pääse palamaan.
Kun mantelit ovat kullanruskeita ja tuoksuvia ota pelti uunista.
Sekoita laakeassa kattilassa hunaja, vesi ja öljy kiehumispisteeseen. 
Kun neste kiehuu lisää mantelit. 
Sekoita ja anna kiehua noin viiden minuutin ajan, 
kunnes suurin osa nesteestä on imetynyt manteleihin.
Nosta mantelit vatiin, 
jossa on puolet sokeri-suola seoksesta. 
Kierittele manteleita seoksessa ja lisää loput sokerit päälle. 
Levitä voipaperille jäähtymään.

14 kommenttia:

  1. Ihana ja kaunis idea! Minäkin ostin hoitajille käsityönä tehdyt jouluiset sydämet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea nuo syädmetkin. Vanhempien lasten opettajien lahjat ovat vielä vähän avoinna. Katsotaan, josko veisin sitten samanlaiset tötteröt, vai riittääkö aika johonkin muuhunkin askarteluun.

      Poista
  2. Ihan mahtava idea ja niin kauniisti toteutettu! Mukavaa, kun laitoit tuon reseptinkin - innostuin niin noista hunajamanteleista:)
    Joulutunnelmia ja haleja sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkohan jo tehnyt nuita? olivat kyllä ihan huikean hyviä. Nam nam! Joulutunnelmia sinullekin <3

      Poista
  3. olisin ikionnellinen jos saisin tuollaisen herkkutötterön!
    hmm.. tänne avattiinkin juuri uusi liike missä myidään ihania mautettuja pähkinöitä yms.. josko sieltä hakisi pikku muistamisia kummeille yms..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi töttöröö mitä kirjoitusvirheitä :D

      Poista
    2. hahahah.. ihan kuin mun kirjoitus. Selvää sain, enkä edes tajunnut virheitä. En ennen kuin kerroit, että tuossa sellaisia on.. mitäs se sitten kertoo minusta.. hahahahah.

      Oi, Tampereen reissulla kävin paikallisessa putiikissa missä oli laareissa mausteita ja pähkinöitä ihan hurjat määrät. Meinasin ihan seota sinne. harmi kun täällä Porissa ei moisia ole! Van markettien laarit.. vähän tylsää!

      Poista
  4. Loistava idea. Pakko varmaan tehdä kotiin jouluksi :)

    VastaaPoista
  5. Askartelin myös lapsen hoitatädeille tötteröt, ajatus oli tehdä niihin rommirusinafudgeja :) Ja lasipurkeista kauniit kynttilälyhdyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nam... rommirusinafudgeja.. ne ei voi olla kuin hyviä!!!

      Poista