torstai 22. toukokuuta 2014

Niin pihalla

Voihan upeus tätä suomen kesää.
Paras hetki oli muutama päivä sitten ukkosmyrskyn jälkeen mennessäni terassille.
Se huumaava tuoreuden tuoksu auringon kuivattaessa märkää luontoa.
En voinut kuin hymyillä.
 Olen siis ollut NIIN super fiiliksissä. 
En ole edes tänne blogiini raaskinut tulla. 
Kyllä sitä sitten taas ehtii postailla,
 kun sataa ja on pimeää. 


Hain viime viikonloppuna vähän kesäkukkia meidän pihalle. 
Melkein puolet vähemmän kuin aikaisempina vuosina.
Vihdoin opin, 
että vaikka kesäkukat pitkin pihaa ovat super kauniita, 
ei ne meidän pihassa ole enää kesäkuun jälkeen moisia. 
Olen maailman surkein kastelija.
Oikeasti!!!
Tänään töistä tullessa odotti jo yksi onneton amppeli vastassa.
Miten se voikin olla niin vaikeaa hommaa, hahaha.

Otin kuitenkin pari kuvaa muutamasta ihanuudesta, 
joita pihalle kannoin.





Valkoisella linjalla mennään.
Ja kuten vähän näistä kuvista voitte nähdä. 
Yksi taannoin postaamani Pinterestin idea on päässyt toteutukseen asti.
Tykkään tooosi paljon.
 Laajempaa kuvaa en teille kuitenkaan ottanut sattuneesta syystä
 ( kuka nyt trimmeriä kaipaa, hahah).
Ehkäpä sellaisen saan tämän vapaa viikonlopun jälkeen teille nappaistua. 

Kuvassa näkyvä kesähuonekin on korkattu.
Viime viikonloppuna mies ja tytär yllätti tämän äidin siivoamalla tuon minun ollessa töissä.
Nyt vielä viimeisiä sisustussuunnitelmia, 
verhoja ja lipaston metsästämistä, 
niin johan alkaa sekin pirtti olemaan valmis.
Huomenna lisää niistä haaveista ja ajatuksista. 

Olettehan te rakkaat ihmiseni nauttineet yhtä paljon?!?

14 kommenttia:

  1. Minä ainakin olen nauttinut, tuntuu että omat energiat nousee auringon valon lisääntyessä. Hyvältä näyttää tuo pinterest toteutus <3 ja kaunis pihapiiri muutenkin teillä.

    VastaaPoista
  2. Täällä myös tuota energiaa ihan mahdottomasti. En valita! Kiitos, piha on kyllä oikeasti vähän niin ja näin. Paljon keskeneräistä, mutta eiköhän sielläkin joskus valmista tule.

    VastaaPoista
  3. Kiva edelleen toi kukka ja tonkka idis :)

    VastaaPoista
  4. Nautittu on, ihan koko rahan edestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee! Toisaalta, eihän siellä Lillassa kukkien kasvua seuraten voi kuin nauttia.

      Poista
  5. Siis mä en kestä miten ihania noi siun sankot on!!! ja tuo kaatanut maitonkka maassa kukkien lomassa, täydellistä!!! ihana ihana ihana piha!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule Mari... jos ottaisin sellaisen kokonais kuvan pihasta, niin voisit olla eri mieltä :D. Valitettavasti sontaruohoa ja nokkosta kasvaa joka paikassa, eikä niitä saada kitkettyä pois. Noooh, pikku hiljaa. Kyllä tästäkin pihasta varmasti joskus vielä itsekin voi sanoa, että ihana!! Tai noh, onhan se ihana hemmetti vieköön, hahaha. Ei saa olla niin kriittinen ;)

      Poista
  6. Samaan kiinnitin minäkin huomiota tänne tullessa; aivan ihana tuo ruosteinen maitotonkka! <3 Miten se sopiikin tuohon lappeellaan,kukkien vieressä! <3
    Hih, samaa vikaa on minussakin, kukkien kastelut pakkaavat kyllä monesti unohtua..! ;)
    Sateen jälkeen luonto tuoksuu uskomattoman paljon ja nyt mitä on huomannut, meillä aamuisin tuoksuu kesä jotenkin selkeämmin sisällä. :)

    Kauniita kesäpäiviä Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitotonkka onkin kiva lahja työkaverilta. Me ollaan siis kuin kaksi marjaa tässä asiassa, hahahah. Tämä alkukesä on kyllä mahdottoman huumaavaa tuoksujen aikaa.

      Poista
  7. HI ! I love your blog ,, you have a new follower from Chile

    VastaaPoista