perjantai 6. kesäkuuta 2014

Villa Salla

Vietin eilisen lorvipäiväni illan Ulvilassa ihanassa Villa Sallassa. 
Ystäväni on siellä työharjoittelussa ja hänen pyynnöstään kutsuin ystäväni viettämään sisustusiltaa. 

Villa Salla on minun lempparisisustuskauppani.
Meidän suunnalla ainoa putiikki joka myy Greengatea ( hurraa siitä) 
ja pääsääntöisesti paikka, 
mistä haen esimerkiksi viemiset kyläillessä.
Villa Salla sijaitsee kaiken lisäksi ihan huikeassa paikassa Ulvilan entisen nahkatehtaan tiloissa. 
Aistittavissa on siis myös ripaus mennyttä aikaa.
Samaisessa rakennuksessa sijaitsee muitakin kurkkaamisen arvoisia putiikkeja.

Tykkään Villa Sallan monipuolisuudesta.
Montaa eri tuotemerkkiä ja vähän jokaiselle jotakin.
Niitä pieniä juttuja, 
mutta myös isoja helmiä.

Eilen tosiaan meitä oli aika iso naislauma shoppailemassa ja kahvittelemassa.
Veikkaanpa, 
että jokainen löysi itselleen jotakin.
Itse ainakin.
Minä kotiutin termaria, tarjotinta ja Greengatea. 
Suuresti jäi takaraivoon harmittamaan, 
etten käyttänyt eilistä alea hyväksi ja napannut yhtä isoa kattovalaisinta,
 jota olen katsellut jo pitkään.

Pitää sanoa, 
että ihan huippujuttu tällainen sisustusilta.
Enää helpommaksi ei voi kutsujen järjestäminen tulla.
Nappasin pientä tarjottavaa mukaani ja Villa Sallan naiset keittelivät kahvit.
Sain siis emäntänäkin keskittyä olennaiseen kahvien keittelyn sijaan.
Ehdottomasti ennen joulua sama tällainen kiitos uudelleen.

Villa Sallan kotisivut löytyy täältä ja
heidät löydät myös facebookista

Minä alan valmistautumaan ihanan ystävän saapumiseen 
ja sitten kauan odotettuun viikonloppuun mökillä. 
Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille.

Postaus tehty yhteistyössä Villa Sallan kanssa

2 kommenttia:

  1. Vaarallisen näköinen paikka, siis vaarallinen lompakolle :)
    Hyvää viikonlpppua

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus <3 VillaSalla on munkin lemppari :)

    VastaaPoista