sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pilateksen huumasta olkkarin kuvailuun

Sunnuntaiset heipat kaikille.
Täällä alkaa olemaan kiva viikonloppu loppusuoralla.
Siitä erilainen viikonloppu,
että olen ollut aivan mahdottoman energinen.
Käväisin eilen pitkään suunnittelemallani Pilateksen peruskurssilla.
Jo muutaman vuoden olen kärsinyt tosi kovista selkäsäryistä,
 joihin ei ole löytynyt kunnollista helpotusta oikeastaan lainkaan.
Päinvastoin hiljalleen liikkuminen on käynyt entistä hankalammaksi ja uni surkeammaksi.
Yllättäen leirin selkääni tehneet Mr Rautakanki ja Mrs kipu jäi suurimmaksi osaksi eilen salille.
Viime yön nukuin ilman lääkkeitä onnellisena kuin pieni lapsi.
Ihan huippua.
Saas nähdä ryhdynkö sitten moisen lajin kannattajaksi.
Ainakin heti varailin aikaa seuraavalle tunnille.
 
Ja koska olotila on edelleen hyvä ja nukuinkin toooosi hyvin,
on sitä energiaa nyt riittänyt.
Eipäs tässä auttanut muu kuin siivota koti ja kuvailla olkkarin nykyistä mallia tänne blogiin.
 



 


Ette uskokaan miten olen silitellyt näitä Lumme-tapetteja.
On ihan huippua saada taas nauttia niistä.
Aivan loistava valinta minun mielestä edelleen!!!
 
Samoilla huonekaluille mennään.
Mihin sitä hyviä ratkaisuja muuttelemaan.
Sävytkin ovat pysyneet suht samoina..
Viime olkkarikuvailujen turkoosisävy on vain muuttanut tuonne makkarin puolelle.
Siinäpä ne muutokset taitavatkin olla.
 
Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Taidanpas jatkaa energistä olotilaani pyykkivuoren selättämiseen.
 Raikasta sunnuntaita

14 kommenttia:

  1. Mahtavia juttuja; sekä tuo kipuilun helpotus uuden liikuntalöydön myötä mutta myös se, että saat taas nauttia näistä omista vanhoista jutuistasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä. Hiljalleen sitä taas palaillaan siis "elävien kirjoihin". Halauksia Eija sinulle <3

      Poista
  2. Mukavaa jos pilateksesta olisi apua vaivoihisi.
    Ihana, ihana tuo teidän olkkari<3

    VastaaPoista
  3. Hieno homma että säryt jäivät salille, :)
    Ihania kuvia ja todella, tuo tapetti on kaunis!
    Muuten tuossa kuvassa jossa sinulla on kuvun alla kuivatettu ruusu, onko tuo kupujuttu tehty kellosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kuvusta tämä versio. Taannoin hain sen edesmenneestä melkein paikallisesta sisustuskaupasta. Mulla on kyllä tuolla pari kelloa odottelemassa innostusta :D

      Poista
  4. Teillä on kyllä niin kaunista, tulee aina niin rauhallinen olo näitä sun kuvia katsellessa.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista tunnelmaa haenkin. Ihanaa, jos oon mielestäsi onnistunut <3

      Poista
  5. Huoh, onpa paljon ihania yksityiskohtia ja kokonaisuuksia<3 Tykkään!
    Iloa alkavaan viikkoosi♥

    VastaaPoista
  6. Onpa ihana nähdä tuon värinen lumme-tapetti seinällä! Tuota väriä ja kuosia olen itsekin suunnitellut meille joko olkkariin tai ruokahuoneeseen sitten joskus kun saadaan aikaiseksi :)...
    Hurjan kaunista teillä kyllä on ♥!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumme on aivan mieletön ja kuten varmaan uskot, livenä vielä mielettömämpi. Suosittelen lämmöllä!!!!!

      Poista
  7. Pilates on kyllä niin ihanaa. Itse käyn Method putkisto pilateksessa, auttaa moneen vaivaan ja on tuonut ihan uusia näkökulmia omaan kehoon. Mitä vähemmän tarvitsee lääkkeitä, sen parempi!
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mahtava kuulla! Nyt kun on viikko ollut taukoa, huomaa, että kroppa on taas vähän enemmän jumissa. Olisi NIIN ihanaa päästä noistä särkylääkkeistä eroon!

      Poista