sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kevät

Kevät.
Hiljalleen se saapuu.
Maaliskuun ensimmäinen päivä toi mukanaan pienen keväisen sisustusfiiliksen.
Töissä olemme piristäneet yksikköä ihanan pirtein värein ja yllätyksekseni, 
olen jopa tykännyt inhokistani, 
oranssista.
Koko talven olen nauttinut meidän kodin sisustuksen harmaudesta, 
mutta nyt mielessä käväisi,
 että mitäs jos vaikka koittaisi vähän lisätä väriä tännekin.
Kävinkin tyttären kanssa hakemassa inspiraatiota kaupoista.
Mikään väri ei kuitenkaan vienyt nyt mukanaan, 
joten vielä odotellaan että mikäs väri meidän kevääseen kuuluu.
Mukaan kuitenkin lähti muutaman sisustustyynyn lisäksi hennon keltaisia kukkia.


Tämä kevät on valiettavasti tuonut mukanaan muutakin kuin keväistä fiilistä. 
Surullisia uutisia ja niistä johtuva oman lapsen surullisuus on yksi kurjimmista asioista, 
jonka äitinä on pitänyt kohdata. 
Elämän epäreiluutta ei kunnolla aikuisenakaan pysty käsittämään, 
joten miten asian pystyy selittämään lapselleen. 
Onneksi edes suru ei voi viedä niitä hyviä muistoja ja iloisia hymyjä,
jotka lapsen mielessä pysyy.
Ehkäpä siis äitinä tärkein tehtävä on nyt muistuttaa niistä ja pitää ne elävinä lapsen mielessä.
Pitää syli avoinna ja halata tiukasti.
Yrittäen myös itse hyväksyä asia ja sitä kautta saada lapsi hyväksymään.
Elämä on välillä epäreilua.

Onneksi on arki ja huominen.
Meille huominen voi tarkoittaa surullisempia uutisia, 
mutta huomisen avulla tiedämme, 
että elämä jatkuu ja lapsen hymy palaa vielä takaisin.


6 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat hymyn lapsen huulille takaisinja surukin aikanaan kaikkoaisi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on pitkä matka edessä, mutta uskon että lapset ovat siitä ihania, että heidän mielensä antavat anteeksi menetykset ja he kykenevät rakentamaan muistoista voimaa tulevaisuuteen <<<3

      Poista
  2. On kyllä kamalaa katsoa, kun oma lapsi on surullinen...
    Tsemppejä sulle Hanna-Riikka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, ihan hirveää. Oman surun kanssa pystyy elämään, mutta tuntuu niin väärältä, että lapsi joutuu moisen kokemaan. On pakko kuitenkin uskoa, että tämäkin suru, kun sen on aika väistyä, vahvistaa! Kiitos Sari <3

      Poista
  3. Voimia <3 Minä todella tiedän, miten voimattomaksi sitä äitinä voikaan itsensä tuntea lapsen surun edessä.

    VastaaPoista