perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mökkihuumaa kirjan muodossa

Ihanaa perjantaita
Täällä taas pienen hiljaiselon jälkeen on koettu bloggausherätys.
Olin eilen upean kirjan julkkarikekkereillä, upeassa kodissa, upeiden ihmisten seurassa. 
Meilläkin vierailulla käynyt sisustustoimittaja ihana Tanja Hakala ahersi yhdessä 
valokuvaaja ystävänsä Johanna Lehtisen kanssa tämän erittäin laadukkaan 
Laiturilla kesäkoteja rannikolla ja saaristossa kirjan. 
Eilisen illan sitten ahminkin tämän kirjan sivuja, 
sujuvaa tekstiä ja kauniita kuvia,
 nostatellen ihan järjetöntä mökkikuumetta.

Sain myös ilokseni tavata näitä kirjassa esiintyvien mökkien ja kotien emäntiä. 
Huikeampaa tästä teki vielä se, 
että kirjan sisältä löytyy itselle hyvinkin tuttuja maisemia. 
Yksi kaunis koti nimittäin on rakennettu sukulaisteni entiselle tontille. 
Olen lapsena siellä viettänyt paljon aikaa.. 
nyt saan katsella näitä maisemia uudelleen tämän kirjan avulla. 









Kaiken tämän hehkutuksen lisäksi on myös pakko mainita, 
että ei ollut muuten hassumpaa nähdä livenä koti, 
joka oli viime vuonna mukana Suomen kaunein koti-ohjelmassa. 
Eikä todellakaan turhaan. 
Kyllä oli kaunista!!

Ihan aidosti voin suositella kirjaa kaikille.
Jopa mieskin on jo muutamaan kertaan bongattu kirja kädessään, hahaha.
Mökkejä siis moneen makuun.
Yksi vieraista tuumi, 
että ei hassumpi tuliainen vaikka ensi kesän mökkivierailulle.
Pakko olla samaa mieltä.
Kirjan voi ostaa kirjakauppojen ja isompien kauppojen lisäksi myös Johannan nettiputiikista.

Voisin hehkuttaa näitä naisia vaikka kuinka. 
Sellaisia monitaitajia tuntuvat kumpikin olevan ja vielä kaiken lisäksi hirmu ihania persoonia.
Mahdottomasti vielä onnea Tanjalle ja Johannalle.

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä ja kauniilta kirjalta. Hehkutusta ei varmasti ole liikaa tässä postauksessa.
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Tämä postaus on niiiiin ihana upeine teksteineen ja kuvineen että melkein parku pääsee :D Oli todella mukavaa tutustua!

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuullostaa kirja ❤️ Aurinkoista lauantaita ❤️

    VastaaPoista
  4. Iiiiiiiihana sinä <3 Kesällä teille sitten jutuntekoon :) Ja voisihan sitä tässä kevään tullen keksiä jonkin kilistelyn aiheen :) ;)

    VastaaPoista
  5. Tuo kirja täytyy saada ja anopille toinen äitienpäivälahjaksi. :)

    VastaaPoista