lauantai 22. elokuuta 2015

Uulan ansiota

Pidempään mukanani kulkeneet varmasti muistavat,
että olin haaveillut valkoisesta lattiasta jo iät ja ajat. 
Meidän eteisessä ja keittiössä oli ollut alusta asti punertavat puulattiat. 
Hyvin olimme niiden kanssa selvinneet, mutta kyllä se valkoisen kaipuu oli ajoittain tosi tosi kova. 

Vihdoin päätin keväällä tarttua toimeen ja kun vielä sain sponssimaalit Uulalta
niin mikäs tässä oli sutiessa.

Ensin vuorossa oli eteinen ja rappukäytävä, 
josta siis tämän postauksen kuvatkin.






Tapetit vaihdoimme tänne takaisin muuttaessa viime jouluna. Nyt tuo tila on aivan mieletön. 
Tykkään ihan kympillä. Jätin tarkoituksella lattian hiomatta, 
pesin vain maalipesulla ja siveltimellä vetelin maalit pintaan. Tykkään, 
että pinnassa näkyy elämä ja nythän valkoisena se oikein korostuu. 
Maalilla tuli sellainen ihanan pehmeä, kotoinen pinta.
Kaksi kerrosta riitti peittämään vanhan värin. 
Aivan mahdottoman riittoisaa tuo Uulan lattiamaali. 


Voit kurkata täältä vanhoja kuvia meidän eteisestä ennen muutosta. 
Linkin takaa löytyy muuten koko blogihistoriani ajalta meidän eteinen. 
Aikamoinen muutos alusta tähän päivään. 
Huh.. onpas sitä tullut vähennettyä radikaalisti tavaroiden määrää. 
Tällä hetkellä nautin tällaisesta vähän simppelimmästä tyylistä, 
vaikka kyllä edelleen taidan melkoinen krääsän kerääjä olla. 
Ehkäpä vihdoin sitten olen oppinut, 
että kaikki omistamani kauniit esineet ei tarvi olla samaan aikaan esillä, 
hahaha.

Kiitos Uulalle ja Memulle <3

P.S Toukokuinen Kippo. arvonta on vihdoin suoritettu ja voittajaan Ma-Ria-Aan olen ollut yhteydessä.
Nimimerkin takaa blongasin myös tosi kivan blogin. Käykäähän kurkkaamassa.
Supersuuret pahoittelut voittajan julkaisemisen naurettavan pitkästä viivästymisestä.

Ihanan aurinkoista lauantaita!

5 kommenttia:

  1. Mielettömän kaunista...valkoiset lattiat ovat kyllä ihanat!<3
    Ja tuo tapetti sopii niin ihanasti tuonne tilaan, olet muutenkin niin kauniisti sisustellut tuolla, voin vain ihailla ja huokailla...

    Mukavaa lauantaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis lattia on kyllä nyt.
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Voi jumpe, ihan superhieno!! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana koti teillä ja ihana blogi myös sinulla :) Taidanpa jäädä minäkin seurailemaan :) Kiitos vielä kivasta arvonnasta!

    VastaaPoista