lauantai 17. lokakuuta 2015

Less is more

Lauantai.. mikä ihana tekosyy vain olla.
Tosin sen verran pitäisi jaksaa, että kirpputorilla odottaisi pöytä tyhjänä meidän tavaroita.
Olen jo saanut tuohon eteisen lattialle tänään vietävät tavarat ja vaatteet kasattua.
Siihen se inspiraatio sitten hävisikin.
 
Muutama postaus sitten otin kuvia meidän syysolkkarista.
Niitä kuvia katsellessa tajusin, että jälleen on ihan liikaa kaikkea kertynyt esille.
Nappasin pari taulua ja sisustustyynyä pois ja taas pystyi hengittämään vähän paremmin.
Samalla tein pöydälle uuden asetelman..
sellaisen vähän telkkarikatseluystävällisemmän :D
 




 

Tätä asetelmaa katsellessa vähän kyllä naurattaa..
Näin hoidan tavaraähkyäni :D :D :D

Pallot on muutaman vuoden takaisia joulukoristeluita.
Silloin osa niistä roikkui kuusessa ja sen jälkeen ne päätyivät kippoon koristeiksi. 
Pallojen teosta löytyy postaus ja tekoohjeet täältä.
Tässähän olisi itsellekin vähän arkarreltavaa tätäkin joulua varten.
Vaikka höyhenistä ja kankaan suikaleista tällä kertaa.
 
Oikein ihanaa lauantaita.
Minä se koitan saada itseäni niskasta kiinni ja alkaa hinnoittelemaan tavaroita.
Ulkonakin on niin kaunis keli.
Tältä herralta muuten vielä terkut <3


 

2 kommenttia:

  1. Tuo teidän olkkari on kyllä upea ja tunnelmallinen :) <3 ja tykkään niin asetelmasta, hyvältä näyttää :)

    Mukavaa lauantaita <3

    VastaaPoista
  2. Hauska tuo teidän koira herra:)
    Kauniilta näyttää, toisinaan tulee täälläkin tarve vähentää tavaraa ja sitten taas jonku ajan päästä lisäillä, hih...melkosta touhua!

    VastaaPoista