maanantai 5. lokakuuta 2015

Rengin jäljillä

Lähdin eilen hakemaan jo aikaisemmin Huuto.netistä huutamaani vanhaa talonpoikaispöytää. 
Tiesin kyllä jo mennessä, että pöytää olen ostamassa osto- ja myyntiliikkeen kauppiaalta 
ja vielä hänen liiketilastaan. 
Osasin siis varautua, että saattaapi olla että jotain muutakin lähtee mukaan.
Lähinnä ajattelin tosin kippakuppi linjaa, en isoa huonekalua.
Toisin kävi..

Meillä on eteisessä peilin alla ollut sellainen vähän tyhmä tila lattialla, 
jossa tavarat on vaihtuneet aika tiuhaan.
Joskus bongasin Ikeasta siihen pöydän, 
jota ei sitten enää ollutkaan kun sitä kaupasta menin ostamaan.
Nyt tuolla antiikkikaupassa silmät osui vanhaan surkeaan renginkaappiin, 
joka silmämääräisestä näytti juuri passelin levyiseltä juurikin tuohon tilaan.
Kaiken lisäksi olen juuri tuollaisesta kaapista haaveillut.. tosin seinälle, 
mutta vastaan tulleet ovat olleet ilmeisesti liian hyvässä kunnossa, 
koska hinnat ovat olleet melkoisia.
Näin jo silmissäni miten tuosta surkimuksesta leivon melkoisen komistuksen.
Eihän sitten auttanut kuin hieroa sopiva hinta kauppiaan kanssa ja kantaa tämä yksilö kotiin.





Se olikin ihan täydellisen levyinen juuri tuohon ajattelemaani tilaan.
Minut tuntevat nyt tietävät, 
etten todellakaan malta tällaisia mihinkään varastoon kantaa odottamaan sitä inspiraatiota, 
jossa siis tästä kunnostan täydellisen yksilön ( jepjep).
 Hetihän se oli saatava tosi toimiin.
Erikoista, että tykkään tuosta väristä.. 
vai liekö syynä nuo eteisen toimimattomat valot.
Ehkäpä siis en maalaakaan tätä valkoiseksi, kuten olen tehnyt kaikkien muiden kanssa.
Tuolla etesessähän meillä on esillä hirttä, jotka natsaisivat erittäin hyvin nyt tämän kaapin kanssa.
Kuvia niistä löydät täältä.
Tätä pitääkin vähän nyt pohtia.

Niin ja kyllä meille tuli se pöytäkin.
Ihan melkein yhtä hieno sekin.
Siitä kuitenkin kuvia vasta ehostamisen jälkeen.
Se homma kun on jo aloitettu.

Yrityksen nettisivut ja osoitetiedot löydät täältä.
Käymisen arvoinen paikka!
Oikein ihanaa tätä viikkoa kaikille.


12 kommenttia:

  1. Voi minkä kaunistuksen oletkin onnistunut löytämään, tosi hieno!

    VastaaPoista
  2. Älä missään nimessä maalaa tätä kaunokkia, se on juuri kaunis tuollaisena kun on.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taidan tehdäkin! Sopii kyllä ihan tosi hyvin tuon värisenä meille!

      Poista
  3. Hyvän löydön olet tehnyt! Sopii todella hyvin sisustukseesi ja ihanat koristeet kaapin päällä.

    VastaaPoista
  4. Tosi upea kaappi... mussa on kans vähän samaa vikaa... teen kaikenlaisia löytöjä... joskus tosin mietin, että mihin saan minkin mahtumaan... tähän mennessä on mahtunut, mutta kohta pitää karsia jostain eli tehdä vaihtokauppaa... toinen pois ennenkuin uutta tilalle... Tosi kaunis toi sun hopea peili... Ja hienon asetelman sait uudelle kaapillesi... ehkä kaappia ei kannata maalata : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha, kuulostaapa tutulta! Ajoittain kyllä myynkin noita vanhoja uusien tieltä pois.. kyynelten seasta sitten hyvästelen ne. Ihan hullua!!! Kiitos Sanni <3

      Poista
  5. Vau! Kauniin löydön olet tehnyt :)

    VastaaPoista