sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vakavalla joulumielellä


Huh, miten tämä aika näin kiitää.
Kohta on jo joulu ovella ja ihan hommat vielä kesken.
Pitää nyt itselleenkin muistuttaa samasta josta juuri ystävääni lohduttelin.
Joulu tulee joka tapauksessa vaikkei siihen ehtisi valmistautumaan.
Lapsille jouluilo on kuitenkin ihan jotain muuta kuin siistit kaapit ja stressaantuneet vanhemmat. 

Tänä jouluna suru on kohdannut käsittämättömällä tavalla useaa tuntemaani perhettä.
Itseäni on kovasti koskettanut yhden lapsiperheen surkea kohtalo, 
jossa he menettivät tulipalossa kotinsa. 
Kaunis ja isolla sydämellä remontoitu ja sisustettu koti paloi.
Kyyneleiltä ei pystynyt välttymään, miettiessäni miten tuollainen vie ison osan itseä pois.
Toisaalta rakkaiden koirien menetys tavaroiden ohella,
laittaa materian menetyksen toissijaiseksi.
On ollut kuitenkin niin ihanaa nähdä tämän perheen äidin
positiiviset päivitykset sosiaalisessa mediassa.
Näissä tilanteissa se oma vahvuus korostuu
ja positiivisuus saa kantamaan pitkälle.
Uskon, että tämä perhe vielä nousee uudelleen jaloilleen
ja rakentavat itselleen uuden kauniin kodin tavalla tai toisella.
Sarille iso  <3




Kun päivittäin on kuullut ystävieni surullisia uutisia,
oli ihan tosi ihanaa välillä tehdä jotain positiivista
 ja suorittaa Casa Tievan kanssa yhteistyössä tehty arvonta,
jossa palkintonahan oli ihana lampaantalja.

Tällä kertaa voittajaksi onnetar valitsi Amelian.
Voittajalle on lähtenyt jo sähköpostia.
Paljon onnea <3



Haluan vielä sydämen lähettää myös ystävilleni
 joita suru on kohdannut toisella tapaa tänä jouluna.
<3
Muistetaanhan ihan jokainen ottaa tämä joulu vastaan kiitollisena ja unohdetaan turha kiire.


4 kommenttia:

  1. Iso ♡ myös täältä surua kohdanneille ♡

    VastaaPoista
  2. Sytämmiä täältäkin.. Niin iso osa minuutta ja juuri nuo koirat jotka liekit veivät.. Surkea joulun alunen... .... Niin ei se joulu sinne kaappiin tunkea eikä sekaiset kaapit joulutunnelmaa latista :) Kunhan tuon nyt muistaisi...

    VastaaPoista
  3. Niin, kumpa ihmiset ymmärtäisivät olla valittamatta kaikesta ja turhasta. Moni lapsiperhe ei pysty ostamaan yhtään mitään, ne ihmiset eivät ole täällä näistä asioista kirjoittamassa...itse vähävaraisena yh äitinä olen iki onnellinen jos lapselleni pari pientä pakettia pystyn laittaan.
    On ainakin aikaa lapselle, kun ei ole töitä.

    Kaunista ja rauhaisaa viikkoa kaikille<3

    t.äiti Turusta

    VastaaPoista