tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sneak peek

Täällä odotellaan viikonloppua kuin pieni lapsi lelukauppaan pääsyä.
Olen lähdössä Indiedays Awardseihin ja samalla näen ensimmäistä kertaa 
Lumimäellä blogin upean Hannan.
Sellaisen sielujen sympatian olen todennut olevan tämän naisen kanssa, 
että viikonlopusta ei voi tulla kuin aivan mieletön.
Kaksi yötä pääkaupungin hulinaa ja blogimaailmasta tuttuja ihmisiä. 
Ihan oikein vähän jännittää mitä tuleman pitää.

Ilman muuta myös tämä ehostautumispuoli on ollut nyt siis tapetilla.
Porvoon reissu yllätti siinäkin mielessä super positiivisesti,
että mukaan kotiin lähti myös aivan megaupea mekko.







Mekko on kyllä niin minun näköinen,
että kaikki aikaisemmin suunnittelemani vaatetukset saivat väistyä.
Tutut voivat siis luottaa näkevänsä tämän tänä kesänä kaikissa kemuissa päälläni :D
Ilman muuta myös kynnet laitettiin juhlakuntoon 
(Kiitos Jenny <3)
ja taitaapa uudet korkkaritkin päästä ekaa kertaa testaukseen.
En malta odottaa!!

Ninian maailman instagram-tilillä varmastikin päivittyy 
tulevan viikonlopun kuulumiset juhlahumusta.
Käykäähän siellä siis kurkkimassa.
Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille.

15 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa viikonloppua ja juhlahumua toivottelen jo sinulle nyt!

    VastaaPoista
  2. Me myös tapaamme viikonloppuna :D Ja taidetaan lähteä samanlaisissa korkkareissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. oli huippua tavata!!! Toivottavasti treffataan myös ensi kerralla <3. Ja korkkarit.. ihan loisto vaikka jalat on edelleen kipeät :D

      Poista
  3. Toivottavasti teillä on oikein super ihana viikonloppu!

    VastaaPoista
  4. Onpa kivat kynnet sulla! Hyvää viikonloppua ja kuulostaakin, että jotain erityisen mukavaa on tulossa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kynsienlaittajani on kyllä todella loistava hommassaan! Aina super innolla odottaa seuraavia :)

      Poista
  5. Voi kiitos muru ihanista sanoistasi! En voisi oikeasti enempää odottaa perjantaita ♥♥♥
    Ja vitsit, että mulla naurattaa jo etukäteen omat käteni sinun vieressä :D Hahhehe!
    Nuo kengät on mielettömän upeat, ja tuo mekko on tositosi kaunis (ja jos vielä voi sanoa niin vielä hienompi päällä!)
    Enää kaksi yötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh.. onkohan siellä jo päästy kiinni arkeen :D. kiitos ihanuus <3

      Poista
  6. DreamHost is definitely one of the best hosting company with plans for any hosting needs.

    VastaaPoista