Olen saanut muutaman mukavan tunnustuksen.
Tänään on selkeästi hyvä päivä jakaa nämä eteenpäin.
Ensimmäisenä
Ihana, ihana, ihana
1. Linkitä tunnustuksen antaja.
2. Liitä tunnustus blogiisi.
3. Kerro 7 asiaa itsestäsi.
4. Jaa tunnustus eteenpäin 5 bloggaajalle.
5. Ilmoita heille.
2. Liitä tunnustus blogiisi.
3. Kerro 7 asiaa itsestäsi.
4. Jaa tunnustus eteenpäin 5 bloggaajalle.
5. Ilmoita heille.
7 faktaa siis minusta
1.Taistelen päivittäin "tahtoo ton"-himojeni kanssa.
Eilen tahdoin suklaata, perjantaina kengät..
2. Olen kova kyynelehtimään.
Ilosta, surusta, vihasta, katsoessa Dancea.. ihan milloin vain ja missä vain.
3. Olen melkoisen tarkka kodin siisteydestä.
Päällepäin näkyvästä, vaatekaappiin en suosittele kurkkaamaan ;)
4. Luen kirjoja äärettömän harvoin.
5.Tahtoisin oppia ompelemaan.
6. Olen tooodella avoin ja puhun paljon.
7. Ympärilläni on maailman parhaimmat ihmiset.
Perhe ja ystävät <3
Tunnustuksen jaan eteenpäin seuraaville blogisteille
sekä viimeisempänä, mutta ei suinkaan vähäisinpänä
Toisen tunnustukseni sain mahtavalta
Blogi täynnä elämäntahtoa, kauneutta ja inspiraatiota.
Suosittelen :)
Säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka antoi sinulle hienon tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogille
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka antoi sinulle hienon tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogille
ja kerro heille siitä kommenteilla
3. Kopioi post in-lapun kuva ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta,
3. Kopioi post in-lapun kuva ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta,
vaikka se onkin kerrottu vain post in-lapulla ja
toivo että lempiblogisi jakaa sen eteenpäin.
Ja tämähän on ihan mahtavaa,
saan lisätä tähän postaukseen vielä viisi upeaa blogia.
Minä lähden valmistautumaan harvinaiseen sunnuntai työpäivään.
Muistakaahan arvonta,
johon voi osallistua vielä tämän päivän.
Oikein mukavaa syksyistä sunnuntaita :)
Kiitos tunnustuksesta!
VastaaPoistaKiitos paljon muistamisesta! <3
VastaaPoistaOleppa hyvä <3
PoistaIhana oot ite!! <3
VastaaPoistaJa 7 asiaa itsestäsi: ihan kuin olisin lukenu omia juttujani!!! Ainoastaan kohdan 5 voisi muuttaa siten, että tahtoisin oppia ompelemaan paremmin ja mm. vaateompelutaidon tahtoisin saada itselleni!! ;)
Jeee.. mehän ollaan ihan samiksia :)
PoistaKiitos :)
VastaaPoista:)
PoistaOlipas kauniisti sanottu!! oot ihana :)))
VastaaPoista<3
PoistaKiitos kivasta tunnustuksesta:-)
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaOnnea tunnustuksien saamisesta - ihana blogisi on todella niiden arvoinen!
VastaaPoista...ja kiitos, kun halusit antaa tuon Blogger-tunnustuksen blogilleni. Tuntuu kyllä tosi mukavalta♥ Kiitos ja halit sinulle:)
Voih.. kiitos ihan tuhannesti kauniista sanoista. Vitsit, että tulikin hyvö mieli heti aamuun!
PoistaOi, kiitos ihanasta tunnustuksesta<3
VastaaPoistakiitos ihanasta tunnustuksesta <3 piristi kummasti tätä harmaata päivää!!
VastaaPoistaKiitos tunnustuksesta, vierähti tovi ennen kuin muistin tämän hakea täältä :)
VastaaPoista