torstai 27. kesäkuuta 2013

Ilmiselvää mainontaa

Olen kuullut monelta suunnalta, 
että mikä bloggaaja se minä olen, 
kun en yritä tienata blogillani. 
Asiaa olen pohtinut ja muutaman kerran ihan vakavissani. 
Jälleen kerran siitä tuli tuttuni kanssa puhe.
 Ja päätinkin sitten tutustua mainonnan ihmeelliseen maailmaan.

Tuttuni kautta sain vinkin, 
että kannattaa tutustua esimerkiksi  TradeTrackeriin
Näinhän sitten eilisen illan tein ja päätin lähteä kokeilemaan. 
Haluan kuitenkin edelleen pitää blogini simppelinä minuna.
Minun kotini pääasiallisena kohteena. 
Kuitenkin ajoittain saatan jatkossakin mainostella. 
Teen sen kuitenkin avoimesti, 
joten mainoksia inhoavat voivat hypätä suoraan ohi, 
hih!

Kampanjoita selaillessani bongasin sisustusputiikin, 
jonka muutama tuote vei sydämeni. 
Tässä siis ensimmäinen mainokseni tuon trackerin kautta.

Werannas on kyllä täysin uusi tuttavuus minulle. 
Mutta voih, katsokaa näitä lautasia..



Tienaan tästä tai en, 
niin onhan nämä nyt ihan maailman upeimpia. 
Jostain syystä tällä hetkellä nuo keramiikkalautaset ovat vieneet täysin sydämeni. 
Taannoin jossain sisustuslehdessä oli kodista kuva jonka avohyllyillä oli paaaljon keramiikkalautasia. 
Se oli upean näköistä.
Eihän tässä auta kuin rikastua ja ostaa noita,
tai ilmoittautua ensi syksyn kansalaisopiston keramiikkakurssille!

Lisää lautasia löytyy täältä

Ja ihan btw,
olihan tuolla jotain ihanan romanttista vessaankin 




Tämä mainoskatko päättyy tällä kertaa tähän. 
Oikein ihanaa viikon jatkoa <3

1 kommentti:

  1. Tuollaiset lautaset ovat kyllä kivoja. Ei muuta kuin kurssille ;-)
    Eräällä ystävälläni on sellainen Pentikin sydämen muotoinen keramiikkalautanen, ja sille olen menettänyt sydämeni..joskus sellaisen..
    Ihanaa torstaipäivää!

    VastaaPoista