maanantai 14. lokakuuta 2013

Merirosvoillen

Meillä päivä on kulunut synttäri tohinoissa.
 Minimies täytti jo huimat 4-vuotta. 
Huikeaa miten tämä aika kuluu. 
Kohta se tämäkin kaveri on teini-iässä ;).








Toki vielä muutaman vuoden saadaan juhlia lasten tapaan. 
Ja tänä vuonna meillä merirosvoillaan. 
Vielä olisi tämän pienen ihmisen ensimmäiset kaverisynttärit tiedossa. 
Sitten onkin tämän vuoden juhlat näiltä osin juhlittu.


Löysin netistä hauskan tortilla ohjeen,
joita testasin tarjottavaksi.
Olivat kyllä todella niin hyviä,
että lämmöllä voin suositella!

Tortillakupit

8 isoa tortillaa

700 g kanasuikaleita ( marinoituna tai ilman)
1 prk chili-paprika tuorejuustoa
1 prk ranskankermaa
1 paprika
puolikas limen mehu

lehtisalaattia


Leikkaa tortillat neljään osaan.
Lämmitä niitä hetki mikrossa talouspaperin sisällä, 
niin että ne ovat muotoiltavissa.
Painele tortillat silikoniseen tai muuhun vastaavaan muffinssivuokaan 
ja paista 175 astetta noin 8 minuuttia.
Nosta tortillat varoen ritilän päälle jäähtymään.

Paista kanat.
Sekoita muut ainekset keskenään ja lisää kana joukkoon.
Anna jäähtyä.

Laita tortillakuppien pohjalle pala lehtisalaattia ja täytä sen jälkeen kupit kanatäytteellä. 
Tarjoile heti tai laita jääkaappiin viilenemään.

Nam nam!!!



Ja sitten kipin kapin Greyn anatomioiden pariin.


5 kommenttia:

  1. mistä olet nuo ihanat mehupullot hommannut? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehupullot on vanhat mehupullot. Tuon mallisia on ihan älyttömän hankala nykyisin löytää!

      Poista
    2. Hahahah, no jopas oli vastaus ;). Siis valintatalosta ostetut mehupullot. Jotakin luomuomenamehua niissä oli silloin.

      Poista
  2. Herkulliselta näyttää :P Tortillakupit pitää testata jossain välissä - tuntuu vaan olevan noita testattavia ohjeita enemmän kuin aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti. Oli kyllä todella hyviä!!! Aika aika tuohon kuppien valmistukseen kyllä meni, kun mullakin on sellainen 7 paikan muffinivuoka!

      Poista