Tauti jyllää edelleen.
On sitä joskus parempiakin tuntemuksia tuolla keuhkojen perukoilla tunnettu.
Korot ovat olleet miltei koko päivän kohti kattoa,
Nämä on niitä päiviä,
kun tuntee itsensä loistoihmiseksi.
Onneksi sentään kainalonsa voi lapsilleen tarjota,
vaikka olo olisi kuinka heikko.
Eilen meidän neiti innostui leipomaan joulupipareita.
Minun roolini oli asiaan kuuluvien joululaulujen soittaminen.
Minimies leikki naapurissa tuona aikana ja kotiin tullessaan pahoitti mielensä,
kun ei ollut päässyt leipuritouhuihin mukaan.
Paha mieli korjattiin sitten tänään.
Minimiehen kanssa tehtiin pikamuffinssit,
jotka osoittautuivatkin ihan hullun hyviksi.
Voin siis todeta,
että tästä lentsusta huolimatta makuaisti on tallella ja poikani on todella hyvä leipuri,
hih.
1 dl sokeria
2 kpl kanamunia
1dl sulaa voita
1dl kermaa/täysmaitoa
2dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl kardemummaa
1,5 tl vaniljasokeria
2,5 dl mustikoita
Sekoita sokeri, munat, maito ja voisula keskenään.
Tee sama kuiville aineille.
Kaada kuivat aineet taikinaan ja sekoita hyvin.
Lisää lopuksi mustikat.
Valuta taikina noin 18 vuokaan ja
paista 200 astetta noin 15 minuuttia
Todella helppo, nopea ja älyttömän hyvän makuinen resepti.
Suosittelen!
Nyt tämä rouva kopsuttelee jälleen sohvanperukoille 4 muffinssia vatsassa pullottaen.
Mmm. Ihan vesi herahti kielelle :) Pikaisia parantumisia sinne!!
VastaaPoistaMenee kokeiluun! :) Paranemisia sinne <3
VastaaPoistaNam, näyttääpä hyvältä. Paranemisia!
VastaaPoistaToivottavasti paranette pian! Niin söpön näköisiä muffinsseja, että raskiiko noita syödäkään? :)
VastaaPoistaVauuuu! Näyttää kyllä tosi kivoille! :3
VastaaPoista