torstai 6. helmikuuta 2014

Kaunis, kaunein lahjarasia.

Ihanaa torstaita.
 Täällä tämä äiti viettää vapaapäivää ihan yksikseen. 
Silloin tällöin minä tarvitsen näitä. 
Nautin rauhassa aamupalaa netissä surffaillen, 
siivoilen, 
kuvailen blogiin 
ja nautin. 
Ihan huippua... 
ja vielä huipumpaa on kohta saada muu perhe kotiin. 

Tänään olen lisäksi hypistellyt käsissäni lahjarasioita. 
Täyttänyt niitä pienillä ystävänpäivä lahjoilla.
Vitsit, 
ihan huippujuttua pääsen teille mainostamaan. 



"Lahjan saamisessa prasta on juuri se hetki, 
kun paketin salaisuus on paljastumassa. 
Hetki, 
jolloin kaikki on mahdollista."



On ihanaa kertoa teille, 
että mekin olemme saaneet tänne kylmään pohjolaan vihdoin kauniita lahjarasioita. 
Niitä meille suunnittelee ja valmistaa pieni Keski-Suomalainen yritys Pomarbo.

"Pomarbon lahjarasiat on painettu kasviöljypohjaisilla väreillä Suomalaiselle kartongille.
Sisäpuoli on printin lisäksi saanut lakkapinnan, 
ettei painoväri tartu lahjatuotteeseen. 
Ekologisen kartonkisen lahjarasian hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni. 
Lisäksi tuote on kierrätettävä."

Sain testattavakseni muutaman rasian. 
Minua erityisesti miellyttää tuo ekologisuus puoli.
Sen lisäksi rasiat ovat todella kauniita ja ne oli helppo koota. 
Rasioissa on mukana satiininen rusettinauha, 
joka sekin oli helppo pujottaa rasiaan.











Pomarbon kotisivut ja nettikaupan löydät täältä
ja
Facebook-sivut täältä.

Vink vink. 
Pomarbo hakee juuri tällä hetkellä tuotetestaajia Facebook-sivuillaan!


Minä ihastuin ja tuossa jo sujautin myös yhden paketin valmiiksi miehen tyynyn alle. 
Josko tänä vuonna saisin kauniisti paketoidun lahjan äitienpäivänä, 
hihihi. 
Mielelläni suosittelen kokeilemaan!

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Pomarbon kanssa.

8 kommenttia: