keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

No nyt niitä sohvia ;)

.. mutta ensin muita jorinoita.

Täällä on nyt pyöritetty elämää parin viime päivän aikana kaukana sisätiloista. 
Vihdoin sain itseni uudelle kuntosalille 
ja pihahommatkin ovat maistuneet pitkiin aikoihin hyvältä. 
Vaikka ideoita pihan suhteen olisi vaikka kuinka,
 niin samalla linjalla täällä taidetaan kuitenkin jatkaa kuin aikaisemminkin.
 Yksi uusi juttu lisää kesässä. 
Tänä vuonna aion siistiä ja tuunata kesähuoneen ympäristön sellaiseen kuntoon, 
että kehtaa tännekin kuvia ottaa. 

Nyt kuitenkin esittelen teille pääsiäisenä napsimani kuvat meidän uudistuneesta olkkarista. 
Pääosassa meidän uudet sohvat.


Tykkään valtavasti meidän olkkarista tällä hetkellä.
Tapetit toivat kaivattua raikkautta ja jollain tavalla ehkä ripauksen arvokkuutta.
Huone valaistui sohvien myötä ja tv-tasokin on vihdoin sellainen mitä kehtaa näyttää.
Lamppu oli erittäin miellyttävä heräteostos ja pojalle aikomani lipasto kruunaa koko huoneen.
Paljon siis uudistui tapettienvaihdon seurauksena, 
hahah!

Ikean Ektorpit ovat käyttömukavuudeltaan ihan huippuluokkaa. 
Kaksi tyynynpäällistä olen jo kertaalleen käyttänyt pesussa, 
mutta sekin oli pikkuhomma.
Valkoiset sohvat lapsi- ja koiraperheessä.. 
tiedossahan siis oli, 
että pesua ne tarvivat säännöllisesti.

Kyllä tästä tuli heittämällä lempparihuoneeni meidän kodissa <3

27 kommenttia:

  1. Mä tykkään myös niin istuskella nyt meidän olkkarissa, se on paljon valoisampi ja me mahdutaan kaikki kolme pötköttämään siinä niin hyvin. <3 Teidän olkkari näyttää myös valoisammalta ja tuo turkoosi tekee sen niin raikkaaksi.
    -Saija-

    VastaaPoista
  2. Ihanan valoisa olkkari ja onnea uusista sohvista, kyllä tuolla kelpaa oleskella! Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valoa nyt riittää. Ihanaa, Tuon hirmu pimeän talven jälkeen!!!

      Poista
  3. No mä tykkään kyllä kans teidän olkkarista! Hyvännäköiset nuo sohvat; itsekin niitä persoilin mutta rohkeus petti ja päädyin tylsään harmaaseen... ;) Mitäs kivaa muuten tuossa sinisessä häkissä onkaan..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se minäkin taidan haluta harmaat päälliset tuohon vielä lisäksi. Voipi sitten fiiliksen mukaan vaihdella. Lintuhäkistähän löytyy vaikka mitä. Pieniä kermakannuja, ruusuja, kippoja ja kuppia.

      Poista
  4. En lainkaan ihmettele, että tykkäät....olohuoneenne ON ihana!!

    VastaaPoista
  5. Hei ihanalta näyttää! Ja tuo tapetti on kyllä upee. Jesjes :)

    VastaaPoista
  6. Oi miten kaunis olkkari, kerta kaikkisen ihana :). Nuo perhostyynyt ovat ihan huiput!

    VastaaPoista
  7. Uuuu kaikkea kivaa uutta. 8) ihana <3
    - nea

    VastaaPoista
  8. Näyttääkin ihanalta! Tykkään monista ihanista yksityiskohdista teillä! Tuo häkki telkkarin vierellä lattialla, siivet seinillä, väripilkut turkoosista... Taidan muuttaa teille. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tervetuloa vaan. Miestä pitää varmaankin alkaa vähän lämmittämään ajatukselle ;).

      Poista
  9. No en yhtään ihmettele, että tää on sun lempparihuone - aivan ihana!

    VastaaPoista
  10. Mikä ihana ja valoisa olkkari, sohvat ovat huiput, ei ihme että tuolla viihtyy!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.On muuten tosi ihmeellistä, että tapettien vaihto valaisi huonetta näin paljon. Vaikkakin edellisetkin tapetit olivat vaaleat.

      Poista
  11. Ihan mahtis kuvia!!!! Niiiiiiin ihana!! En ihmettele, että silmä lepää. Itsekin noita kuvia niin haikeasti katselen ;) Ja nuo Ektorpit - kunpa ne mahtuis meille tuonne vintille/käyttöullakollemme!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin <3. Kyllähän sitä nyt aina muutaman Ektorpin saa jonnekin mahtumaan, hahaha.

      Poista
  12. oi että miten ihanan keväinen olohuone! Aivan ihanan kutsuva ja kotoisa <3

    VastaaPoista
  13. Ooh, mitkä sohvaihanuudet! ♥ Lucky you! :)

    VastaaPoista