perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Meille pääsiäisellä ei ole uskonnollista merkitystä.
Meillä keskitytään sen sijaan herkutteluun ja yhteiseen olemiseen.
Suklaamunat ja mämmi runsaalla vaniljakastikkeella. 
Nam nam naaaaam! 
Aamu alkoikin aikaisella herätyksellä. 
Minimies tiedusteli jo kukonlaulun aikaan, 
että jokos munat on piilotettuina.
Eihän sitä sitten auttanut kuin loihtia aikainen aamiainen 
ja piilotella sillä välin ensimmäiset munat.

Siitähän se sokerihumala sitten lähti.
Sellainen sallittakoon ja pysyköön koko viikonlopun. 
Sateinen ilma ihan vaatii sulautumista sohvaan herkkujen kanssa.


Sohvatkin ovat ilmeisen hyvin kotiutuneet.
Rypyt ne totta tosiaan ovat vähenneet itsestään.
Punaviinia en saanut kaadettua sohvalle.
Ehkäpä siihen auttoi se,
etten koko viiniäni edes illan aikana muistanut.
Tänään uusi yritys,
hahah.

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille.

6 kommenttia:

  1. Iloista pääsiäistä sinulle ja perheelle:)
    Koska saa nähdä kuvia uusista sohvista?! ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä keskitytään suklaamunien syöntiin, koska unohdin ihan kokonaan ostaa mämmiä:D
    Ihanaista pääsiäisen aikaa sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Herkullista pääsiäistä sinne teille kaikille <3

    VastaaPoista
  4. Iloista pääsiäistä teille, :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoskset kaikille pääsiäisen toivotteluista <3

    VastaaPoista