sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vieraissa

Onpas mahtava eilinen takana. 
Vapriikin-tapahtumasta lähdin pois liikaa köyhtyneenä, 
kuitenkin super tyytyväisenä ostoihini. 
Ikeassakin tuli metsästettyä oliivipuita, 
löytäen jotain vallan muuta. 
Lopulta ne oliivipuutkin löytyivät, 
mutta sen verran olivat kuihtuneen oloisia,
 että jätimme ne muiden ostettaviksi. 

Meidän ihana Bikke
oli salaliitossaan Mervin kanssa sopinut meille treffit pieneen ja mahdottoman suloiseen tupaan. 
Vasta matkalla meille selvisi määränpää,
 joka hurmasi minut totaalisesti.

Perille meitä vastassa oli Huusholli-blogin Pepi 
ja hänen ihana puutarhasiirtolamökkinsä Villa Lilla

tämä kuva huusholli-blogista






 Eilisen illan käytin lueskellessä Pepin Blogia 
ja en voinut kuin huokailla kesäkaihossani hänen AIVAN mahdottoman upeaa pientä puutarhaansa.
Suosittelen lämmöllä teitä menemään kurkkaamaan
ainakin hänen viime kesän postauksensa. 
Piha on valtavan kaunis kukkien ja kasvien herättyä talviteloiltaan!!!

Mahdottoman suuri kiitos Pepille.

Terveisin 


24 kommenttia:

  1. Ihana pieni mökki <3 Täytyy käydä tutustumassa tarkemmin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Juuri tuollainen pitää pienen mökin olla. Unelma suorastaan. Kiitos blogi-vinkkauksesta.

    VastaaPoista
  3. Ihana reissu teillä! Pepin Lillaa olenkin blogista seurannut ja haaveeni on juuri tuollainen pikkumökki kaupunkimme siirtolapuutarhamökkialueelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih.. toivon todella, että haaveesi joku päivä toteutuu!

      Poista
  4. Mie sulta rosmosin tuon kahjon kuvan :)
    Löytyypi mun postauksesta nyt myös! Kiitos kovasti oikein kivasta vierailusta ja kivasta postauksesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin vielä yhden kuvan, joka jostain syystä oli kadonnut postauksesta. Hmmm.. Kahjoa porukkaa ;)

      Poista
  5. Pepin Lillan on kyllä ihanuus, jota olen ihan avoimesti kadehtinut. Ja on se Pepin talvikotikin aikamoinen - ja siellä tapahtuu koko ajan;)
    Kiva reissu on teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nainen on kyllä äärinopea liikkeissään ja kivoja ideoita pullollaan :)

      Poista
  6. Pepillä on kyllä niin söpö mökki! Oon hänen blogiaan jo pidempään seurannut:)

    VastaaPoista
  7. Ihana mökki ja kaikkea pientä silmänruokaa siellä oli<3
    Kiitti vinkistä, täytynee kurkata kyseiseen blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa ihmeessä. Olin ihan koukussa eilisen illan siihen kaikkeen runsauteen ♡

      Poista
  8. Kuulostaapa ihanalta reissulta ja Pepin mökki olisi taatusti kokemisen arvoinen. Taatusti jokaisen euron arvoinen reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä yllätyksen arvoinen. Olisin niin voinut jäädä heti asuttaman paikkaa :)

      Poista
  9. Ihania kuvia, kiitos vinkistä ;D

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana reissu! Ja tuo mökki - aivan upea!

    VastaaPoista
  11. Mahtis reissu teillä!!! Upea totisesti tuo mökki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Voi miten mielelläni sisustaisin meidänkin mökin moiseksi!!! Saattaapi olla, että tuo ukkokulta voisi olla asiassa vähän vastaan ;)

      Poista
  12. Eikö olekkin hassua, että kun ensin lukee blogia ja katselee kuvia ja sitten pääsee livenä käymään niiin jotenkin on yliluonnollista kun kaikki se kauneus rävähtää silmille kertaheitolla ja mykistää täysin, blogissa on saanut vaan kuvan sieltä ja täältä ja nyt näätkin kaiken verkkokalvoilla. Mulle kävi niin Liisan luona ja ensimmäiset tunnit vain haukoin henkeä ja toppuuttelin sydäriä..ärsyttää asua näin kaukana kun ei saa kyläillä kenenkään luona.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa näin!!! Olin ihan todella hämmentynyt ensi minuutit. Silmät vaelteli pitkin pirttiä ja mitään ei malttanut edes puhua, hahahah. onneksi oli tuo ihana bikke mukana. nainen kun hoitelee puhumiset muidenkin puolesta.. niin ja eihän tuo emäntäkään ihan kakkoseksi jäänyt ;). Mutta hei, ajattele positiviisesti. Onneksi on tämä blogimaailma!!

      Poista