lauantai 5. maaliskuuta 2016

Sitä kuuluisaa materiarakkautta


Oikein ihanaa lauantaita kaikille.
Täällä kotiuduttiin juuri neidin kanssa shoppailemasta
ja kohta matka jatkuu minimiehen kanssa leffatreffeille.
Tällaista äiti-lapsi laatuaikaa siis tämä päivä.
Minulle on mahdottoman tärkeää välillä viettää noiden lasten kanssa kahdenkeskistä aikaa.
On ihanaa nähdä ja kokea lapsen tunne kun hän saa välillä minun jakamattoman huomion.
Pienempien lasten kanssa tämä on suhteellisen helppoa järjestää,
mutta esikoisen kanssa alkaakin homma olemaan jo aika haasteellista.
Pojalla on kovin jo tuo toinen jalka maailmalla ja äiti ei taida kuulua kärkiprioriteetteihin,
mitä ajanvieton suhteen tulee.
Olen sitten ratkaissut homman sillä,
että kävelen iltaisin vastaan bussin jättäessä pojan muutaman kilometrin päähän kotoa tai lahjomalla hänet mukaan kauppareissulle.
Mielestäni nämä pienetkin hetket ovat arvossa mittaamattomia
ja uskon vahvasti,
että ne hetket ovat isona osana olleet tukemassa meidän vahvaa suhdetta murroiästä huolimatta.

Ihanhan tässä tuli ikävä  tuota esikoista
joka tuolla kaupungilla tälläkin hetkellä tyttöystävänsä kanssa aikaa viettää.
Hahahah.
Eikös tästä ole siis oikein sujuvaa hypätä seuraavaan aiheeseen ;)
Pidin viime viikolla korukutsut kotonani. 
Ihan vain siksi, 
että olin netistä näitä koruja ihaillut ja tällä tavalla pääsin niihin sitten itsekin tutustumaan livenä.
Kyllähän se kannatti.





Mielestäni nämä ovat aivan mahdottoman kauniita
ja halusinkin ehdottomasti kuvata ne näytille myös teille. 
Lisää koruvaihtoehtoja löydät halutessasi täältä.

Nyt on sitten minulla "rippikoru" valmiina kun tuo esikoinen ensi kesänä juhliaan viettää.
Enää puuttuu vain kaikki muu, hahahah.
Kiitoksia kutsuilla vieraina olleille ja 
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille.

7 kommenttia:

  1. Ou wau miten ihania koruja <3
    Kaunista viikonloppua ja mukavaa elokuvahetkeä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekin todella ihastunut näihin. Minusta kiva, kun sait itse koota omanlaisen korusi.

      Poista
  2. Eihän sen tekemisen aina tarvi juurikaan olla ihmeellistä, kahdenkeskinen aika on mukavaa ja tärkeää puolin sun toisin ❤
    Ihanat korut, harmi etten ehtinyt paikalle...
    Hauskaa leffaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. No hyvällä mallilla täällä ovatkin jo nuo rippijuhlien järjestelyt:D
    Olen samanlainen yhteisten hetkien vaalija: koko perheen yhteisiä, kahdenkeskisiä jokaisen kanssa ja junailen myös lasten keskinäisiä yhdessäolon hetkiä välillä vähän niinkuin vaivihkaa ja välillä ihan avoimesti. Meillä kuskailut kouluun lukioikäisenä ja yhteiset autokouluprojektit ovat antaneet mukavasti lisää yhteisiä hetkiä näin isompana. Varsinkin pojan kanssa olen nauttinut niistä tosi paljon - häntä kun en tahdo saada shoppailu tms. reissuille mukaan:)
    Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina arvostanut suuresti aikaa lasteni kanssa. Sitä vain niin selkeästi huomaa, miten nuo lapset tarvitsevat huomiota vain itselleen. Monta päivää on nähtävillä se sisäinen hymy, jonka vain äiti voi lapsessaan saada aikaan <3

      Ja hahahah.. totta. Eihän tässä nyt paljon enää juttuja puutu, niin on juhlat valmiit :D :D

      Poista