sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Diy taulu

Minulla täällä viikonloppu on hujahtanut yhden naisen pihatalkoissa :D :D.
Mies on sairastellut ja isommat lapset olleet isällään,
joten olen sitten itsekseni siivoillut pihaa ylimääräisestä roinasta.
Tilattiin viikonlopuksi lava ja se olikin loistoidea.
En edes käsittänyt millainen määrä jätettä tuolta pihalta löytyikään.
Monia vuosia on säilötty ties mitä "jos kuitenkin joskus tarvii"-meiningillä
ja nyt päätettiin ihan kaikesta juuri sellaisesta päästä eroon.

Ilma on ollut kyllä niin mieletön moiseen puuhaan.
Siinä siivoillessa sai kasvotkin vähän aurinkoa..
vähän liikaakin, illan punoituksesta päätellen.
Onneksi sain illalla viimeisetkin romut lavalle. 
Tämän päivän ilma kun ei ole kovin pihalle houkutellut.

***
Ostin jokunen aika sitten kirpparilta kivat vanhat kehykset.
Kehykset muuten kuuluu 
vanhojen herätyskellojen ja soppakulhojen lisäksi minun vakkarilistalle, 
joita metsästän kirppareilta.
En etsi niitä tarkoituksella,
mutta kummasti silmä ne aina bongaa kun eteen sattuu :D.
Nämä kehykset (tai taulu oikeastaan) oli kerrankin oikein edullinen,
joten mukaanhan se oli napattava.
Eteisessä seinällä roikkuneelle ikkunalle tuli uusi käyttötarkoitus pihalla, 
joten jotain oli keksittävä tilalle.
Siitähän se ajatus sitten lähti..






 Mustaa ja valkoista spraymaalia, hiomapaperia, pahvia, tapettia, pitsiliina, kuumaliima ja nitoja.
Näillä eväin syntyi tämä Diy-taulu.
Hintaa taululle tuli huimat 6€,
kun kaikki tarvikkeet kehystä lukuunottamatta löytyi jo kotoa.
Tällaisesta sisustamisesta tuo mieskin tykkää ;).

Taulu näyttää oikein kivalta.
Ei hassumpi diy.
Pitää kokeilla toistekin.
Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille.



12 kommenttia: