maanantai 4. marraskuuta 2013

Vieraissa osa... x

Tadaaa. 
Uusi viikko pyörähti jälleen käyntiin. 
Ei hassumpi viikko ollenkaan. 
Pari päivää töitä ja sitten tämä tyttö suuntaa miehensä kanssa 
Lontoon maisemiin mahtavassa seurassa. 

Eilen vietin päiväni siis ihan loistoseurassa. 
Niin loistoseurassa, 
että nukuin koko yöni oikein maittoisaa kivutonta unta. 
Meidän ihanan vintage-remmin tapaamisella.

Kerroinkin jo viime postauksessa, 
että yritän päästä kamerani kanssa huseeraamaan ja niinhän se Mervi antoikin luvan kuvailla.
Valitettavasti oli jo niin pimeää, enkä edelleenkään omista lisäsalamaa.
Joten kuvat eivät oikein anna millään tavalla oikeutta tuolla upealle kodille. 
Julkaisen silti muutaman otoksen ja edelleen suosittelen kurkkamaan Mervin omaan blogiin.










Koko koti täynnä uskomattomia yksityiskohtia, 
kynttilöitä.. 
ja voih sitä tunnelmaa takan lämmittämässä kodissa metsän keskellä.

Tätä porukkaa ei myöskään voi oikeastaan millään sanoin ylistää riittävästi. 
Ihan huippulauma rotunaisia!!!




Terveiset myös kovasti kaivatulle puuttuneelle jäsenelle. 
Pääset seuraavaksi yksityiskuvaan,
 hih!

Ihanaa alkanutta viikkoa <3

8 kommenttia:

  1. Voi maailma miten kaunis koti..kaikkea ihanuutta tulvillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ei edes kolme tuntia riittänyt kaiken katselemiseen ;)

      Poista
  2. Ihanan kaunis koti ja tänne asti aistii, että teillä on ollut todella hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyyyllä. meillä on kyllä mahtava porukka ja niin jumalattoman hauskaa aina!!!

      Poista
  3. Ihana tunnelma illanvietossanne!
    Täytyi oikein klikkailla kuva suureksi, jos olisi tuttuja kuvassa, kun ilmeisesti samoilla seuduilla asustellaan. :D Bikken tunnistin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaaaa.. No Bikkehän siellä tosiaan. Maailma on niin pieni :)

      Poista