tiistai 30. tammikuuta 2018

Iittalaista

Minullapas onkin melkoinen mies, joka oikeasti esimerkiksi osaa nimetä Iittalan astioita niiden merkin mukaan.. Itselle kaikki on Iittalaa, arabiaa tai vitunvintagea, kuten rakas ystäväni joskus tavaroita muuttaessaan totesi :D. On kyllä aika kivaa, kun samoja seiniä pystyssä pitää ihminen, jota kiinnostaa se mitä kotiimme ostetaan ja oikein mielellään lähtee kanssani shoppailemaan.

Hänen kaapeistaan meille muutti myös kolme kaunista kynttilänjalkaa. Kuulemma Iittalan Festivo-sarjaa  :D. Muistan lapsuudestani näitä nähneeni. Meillä ei kotona tainnut moisia löytyä ( äiti ehkä tietää paremmin), mutta aika monessa muussa kodissa niitä oli.




Minä en ihan kauheasti ole koskaan perustanut mistään merkeistä. Vanhaa arabiaa toki olen keräillyt, mutta muutoin olen aina valinnut astiani ja esineeni ( myös vaatteeni ) niiden ulkonäön perusteella. Nämä kyllä ovat nyt vieneet sydämeni ja vahingossa kun menin näkemään kaupassa näiden hinnan, olen varjellut niitä kuin viimeistä päivää. Ei ole kyllä tässä talossa koskaan ennen nähty viidenkympin kynttilänjalkaa. Mutta tänne nuo kyllä sopii oikein hyvin. Halppistavaroitteni vierelle.


Hanna-Riikka

8 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin blogimaailmaan👍 Sinullapa on todella melkoinen mies 👍😄 Mun mies ei osaa sanoa mitään merkkejä 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Mies on kyllä melkoinen. Välillä sitä oikein ihmetyttää mistä hän moisia juttuja tietää :D

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä, ei kasva tuollaisia tyyppejä joka oksalla, pidä kiinni ;)

    VastaaPoista
  3. Terkkuja pohjoisesta <3

    Siitä miehestä täytyy pitää kiinni !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja sinne takaisin. Mepäs muuten ollaan tulossa sinne suuntaan Ylläkselle hiihtoloma viikolla.

      Poista
  4. Iittalat, hyvä, että joku osaa niitä nimetä. Itse en osaa vaikka monesta Iittalan jutusta tykkäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain. Itse en edes tiennyt, että niilläkin jotain eri nimiä on :D

      Poista