sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Sunnuntai

Mikä ihana syy lorvailla. Ulkona ihan huikea pakkaskeli ja onneksi tämä lentsu on sen verran taittunut, että uskalsin jo hieman käydä ulkoilemassa. Toki tuo kuumemittari näyttää edelleen hieman normaalia korkeampaa lukemaa, joten ihan maltillisesti tässä nyt ulkoilmaa testailin. Minä kyllä tykkää ihan kympillä pakkasesta. Ulkona saa super hyvin happea ja sisällä on ihana olla takanlämmössä. Ei mitään valittamista.

Täällä viikko on mennyt pitkälti tosiaan pienen kuumeilun parissa. Eilen kuitenkin lähdin jo ihmisten ilmoille ja ohjelmassa oli Ikeaa, mysteerihuonetta ja ystävien seuraa. Ikeasta haettiin tytöille kerrossänky ja yläkerran vessaan uusi lavuaari ja hana. Meillä perheen kasvun myötä on hieman tuo yläkerta joutunut remonttiin. Löysin myös taannoin korkean komuutin kirppikseltä ja totesin, että sehän sopisi täydellisesti yläkerran vessaan. Samalla siis on tullut vessaa remontoitua. Siitä ja koko yläkerrasta varmasti jossakin vaiheessa myöhemmin lisää. Edelleen täällä pysytty tutulla linjalla. Halvalla ja hitaasti hyvä tulee :D.

Illalla tiedossa oli sitten se mysteerihuone ja porin versiota on aivan pakko kehaista. Jaskan pubi oli niiiiin loistava mysteeri, että vieläkin sitä on ihan fiiliksissä. Varmasti tätä fiilistä lisää meidän tehotiimi, joka ratkoi mysteerin. Toki saimme lisäminuutin, mikä oli loisto veto ohjaajalta. Olisi kyllä viime metreillä niiiiin saattanut jurppia pelin loppuminen. Vahva suositteluni. Menkää ihmiset testaamaan!




Kuvat ei nyt liity millään tavalla jorinoihini. Kunhan kuvailin miehen tuomat kukat. Sain myös suklaata parane pian-toivotuksen säestämänä. Saako taas vähän kehaista ;)

Mutta mutta.. Eiköhän se ole alettava sängyn kokoamiseen. Oikein ihanaa sunnuntaita!

Hanna-Riikka

2 kommenttia:

  1. No voi harmi tuota kuumetta, hus pois sinusta moinen. Kiva, että olet kuitenkin jaksanut vähän touhuillakin. Tsemppiä kasaamiseen. Vain yhden huonekalun olen onnistunut kasaamaan ilman kiroilemista :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Edelleen tauti päällä. Tiukassa on. Ilman kiroiluja melkein selvittiin ��

    VastaaPoista