sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

13 euron DIY

Hiiohoi.. Viime yönä rauhallista. Ulkona paistaa aurinko. Sittenkin ehtii vähän nauttimaankin tästä viikonlopusta. Eilen käytiin miehen kanssa illalla pieni fillarilenkki. Ei kyllä kulkenut. Tai kulki, mutta kyllä oli omassa vatsanpohjassa niin menoa. Olen universumin suurin luulotautiasairastava ihminen. Kun yksi oksentaa, olen oitis kipeä. Kohta kuitenkin suunnataan uudelleen tuonne metsän siimekseen. Ihanaa!

Ihanaa oli myös käydä piiiitkästä aikaa huutokaupassa muutama viikko sitten. Miehen ystävä laittoi kirppiksen pystyyn ja nyt heillä siellä pidetään myös huutokauppoja. Minähän se bongasin heti komean puisen lampunjalan ja sen itselleni huusin vitosella.









Irti liialliset hiluvitkuttimet, kolme kerrosta maalia ja kaupasta isoin lamppu mikä löytyi. Vintagea modernilla twistillä. Meeee like!!! Näin valmistusvaiheessa toki mielessäni vieläkin isomman lampun, mutta ainakaan Terrasta ei moista löytynyt. Onkos jonkun silmään iskenyt koskaan missään? Jos niin kerrohan ihmeessä. Maalit löytyi omasta kaapista, joten hinnaksi tälle tuli vajaa 13€. Minun mielestäni melko edullinen lamppu. Ja työvaiheet oikaisen aina. Mitään hiomisia tai maalipesuja tarvita kun itselle tekee :D. Helppoa kuin heinän teko siis.

Tällaista tähän sunnuntaihin. Oikein kivaa tätä päivää.

Hanna-Riikka

8 kommenttia:

  1. Tosi Magee ja upee! Wau!Oonki ajatellut että kaipaisin jalkalamppua, mut minkäänlainen tyyli ei ole iskenyt. Mut tää iski, todella! Kiitti vinkistä. Nyt vain itekin metsästämään lampunjalkoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jeee! Kiva kuulla. Mäkin kyllä tykkään tuosta kympillä. Sain juuri äidiltäni tuffani sorvaaman lampun jalan. Kohta meillä on näitä kaksi 😁

      Poista
  2. Hieno! Clas Ohlssonilla joskus törmäsin isoon lamppuun, itselläkin suunnitelmissa se sieltä hakea :) Sanna

    VastaaPoista
  3. Tosi upea siitä tuli. Minäkin teen itselleni aina oikaisten, maalaa vaan tarpeeksi monta kerrosta niin hyvä tulee! Clas Ohlssonilla olen nähnyt isoja lamppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ihanaa että on muitakin oikaisijoita. Noh, priimaa tulee siitäkin huolimatta niin miksi sitä liikaa aikaa käyttämään 😂

      Poista
  4. Hienon lampun sait vähällä vaivalla aikaiseksi ; )
    Mä tuunasin metallilampunjalan valkoiseksi, kun
    ei yhtään sopinut sisustuksen väreihin eikä muihin
    metalleihin, joita toisista lampuista löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sait sopivan. Tällaista tää sisustaminen parhaimmillaan onkin 😊

      Poista