tiistai 20. syyskuuta 2011

jouluvaloja bongattu

Oih, ensimmäiset jouluvalot pihalta bongattu. Vai lieneekö niitä kutsuttavan sisustusvaloiksi tähän aikaan vuodesta. Kivalta näytti.. pitää itsekin harkita. Meillä on makuuhuoneessa peilipiirongissa sisustusvalot ympäri vuoden. Tosin kesällä niitä ei ole tullut pidettyä päällä. En vain koskaan raaskinut niistä luopua. Samainen peilipiironki muutti eteisestä taannoin makkariin ja koki kovia matkalla. Uusi peili rikkoutuneen tilalla hankinta listalla... saattaa kotvanen kestää ;)

Noiden jouluvalojen lisäksi Jotex lähetteli jo talvikuvastoaan. Miltei jo tunsin piparit ja glögin kielen päässäni. olen kuin pikkulapsi joka malttamattoman odottelee joulua. Meillä jo marraskuussa ilmestyy ensimmäiset merkit joulusta.. Ja joka vuosi tulee sama kyllästyminen kun joulu on ohi. Millään ei malttaisi edes uuteen vuoteen odottaa koristeiden pois oton kanssa. Veikkaanpa että tänä vuonna en ole tässä asiassa tippaakaan muuttunut ;).
                              

                             

Vielä olisi toinen yövuoro edessä.. Nämä päivät yövuorojen välissä on maailman turhimpia. Väsyttää, päätä särkee ja kolottaa. Ajatus ei toimi ollenkaan. Toisaalta joskus sitä kait voi ollakin kotona "aivot narikassa".

Pienemmimmän lutusen kanssa tuossa alkuillasta leikittiin kameralla. Äiti otti Nooasta kuvia kun poika leikki äidin puhelimella ja Nooa otti äidistä ja olohuoneesta kuvia...




Ja näemmä myös Niilosta joka leikki äidin puhelimelle.Voi miten olisin voinut vähän silmäillä että mitäs kuvissa tapahtuu... RakasihanamutulussukkaNiilosemmehan siis järsi puhelimeni, jonka miniherra oli ilmeisesti viskonut lattialle kuvaussession päätteeksi.



Voinen kertoa että ilo ei ollut ylimmillään kun asian vihdoin huomasin. Onneksi löytyi kaapin perukoilta miehen vanha kännykkä. Enhän minä nyt ilman osaisi elää ;).

1 kommentti:

  1. Tosiaan nuot välipäivät yö vuorojen välillä on taka pyllystä! No minulla sitä ongelmaa ei enään ole kun en tee hoitohommia (tosin en mitään muutakaan, kun taas on ongelma mitä sitä "isona tekisi").
    Voi KÄÄK! Onneksi löytyi puhelin käyttöön, ilman ei tule toimeen vaikka osaisikin olla ilman.
    Minäkin huomasin joulun odotuksen aloittavani, viime viikolla ostin ekkut joululahjat, tänän aloin lahja ompelukset ja koristeiden tuunaukset
    Mummu-Ruusunen

    VastaaPoista