torstai 15. joulukuuta 2011

Fiilistellen







Huh, äärettömän tunteikas.. raskaskin päivä takana. Täynnä iloa ja surua.. Ihan kaikki tunneskaalat kävin varmasti läpi, mitä ikinäkään olen onnistunut kokemaan. Olen työskennellyt ihan super ihanassa työyhteisössä jo monta vuotta. Olen omistanut maailman upeimmat työkaverit. Kuitenkin jouduin oman ammattitaitoni vuoksi tekemään päätöksen ja lähteä jatkamaan matkaa. Päätös tuntuu oikealta ja tosi hyvältä, mutta samalla on ihan huikean kamalan surullista jättää mahtavat ihmiset taakseni. Tänään oli oikea aika julkistaa tuo päätös ja tulihan siinä muutama kyynel tirautettua. Olen kuitenkin saanut upeita kokemuksia, ihania uusia ystäviä ja eiväthän he mihinkään elämästäni katoa. Avaan nyt vain uuden sivun.. ehkä me kohtaamme ammatillisestikin vielä.. eihän sitä koskaan tiedä.

Mutta siis.. MINULLA ON UUSI TYÖPAIKKA. Jipii ja wuhuu. Loistavaa. Hieman vanhaa ja paaaaljon uutta. Otan kyllä super iloisena uuden haasteen vastaan.

Ja asiasta toiseen.. sen kyllä osaan ;). Eilen meillä tosiaan koristeltiin kuusi. Voi miten olisin halunnut kuvata teille olohuoneeni tunnelman, mutta en mitenkään osaa sitä tehdä. Saattoi jopa hieman se joulumieli vihdoin kurvata tännekin pimeyteen.Meillä siis ihaillaan joulua kuusen muodossa ja maistellaan glögiä. Pohdiskelin pitkään ( jo muutama postaus sitten) noiden värien kanssa ja lopulta totesin että tämän vuoden fiilis ei pidä sisällään hirveää väriskaalaa, joten meillä kuusta koristaa valkoiset, ruskeat ja kultaiset koristeet.

Höh, jopas välittyy tunnelma..

Mutta onneksi se ei pientä miestä haittaa. Pääasia että glögimuki on täynnä ;)

5 kommenttia:

  1. Suuret onnittelut uudesta työpaikasta! :)

    Ihania tunnelmakuvia ja niin söpöläinen pikkumies siellä teillä!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset teille ihanaiset onnitteluista <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, tulee niin joulunen tunnelma.

    VastaaPoista
  4. Paula: Kiitoksia. Ihanaa jos tunnelma edes yhtään välittyy kuvien kautta :)

    VastaaPoista